Päämainos
Atealle Vantaalle logistiikkakeskus
Sisälogistiikka 05.12. 09:17

Atealle Vantaalle logistiikkakeskus

Yhtiö on perustanut omia logistiikkakeskuksiaan Pohjoismaihin.

05.12.2019
Teksti Esko Lukkari kuvat Atea

Pohjoismaiden ja Baltian johtava it-infrastruktuuritoimittaja Atea avaa oman logistiikkakeskuksen Vantaalle. Yhtiö aikoo keskittää logistiikan omiin käsiinsä myös Suomessa. Vantaan Petikon logistiikkakeskus avataan keväällä 2020.

 Atea sanoo voivansa palvella uudessa logistiikkakeskuksessa asiakkaitaan joustavasti volyymien jatkuvasti kasvaessa. Uusissa tiloissa onnistuu myös laitteiden elinkaaresta huolehtiminen esiasennuksista kierrätykseen.

Atea tiedotti hankkeesta 2.12. 

”Volyymimme ovat kasvaneet kahden viime vuoden aikana ennakoitua nopeammin, ja monet asiakasratkaisumme edellyttävät meiltä erityistä logistiikkaosaamista. Meillä on oltava vahva ote koko logistiseen ketjuumme myös Suomessa, jossa olemme tähän asti toimineet kumppanin kanssa. Asiakkaillemme tämä muutos näkyykin entistä parempana ja sujuvampana palveluna”, Atea Finland Oy:n toimitusjohtaja Juha Sihvonen sanoo tiedotteessa.

Rakennukseen toimistojakin

Modernien logistiikka- ja esiasennustilojen lisäksi uuteen keskukseen tulee tilat it-laitteiden kierrätystoiminnoille. Rakennuksessa on myös toimisto- ja neuvottelutiloja.

”Yhä useampi asiakas antaa käytöstä poistuneet it-laitteensa kierrätettäväksemme ja uskomme volyymien moninkertaistuvan. Uusi logistiikkakeskus on keskeisessä roolissa, kun haluamme tehdä elektroniikkajätteen kierrättämisestä yhtä itsestään selvää kuin pullojen palauttamisesta”, Sihvonen sanoo.

Atea-konserni avasi toukokuussa 2019 Ruotsin Växjössä uuden, modernin logistiikkakeskuksen, joka on palkittu vuoden logistiikkarakennuksena.

Uuden logistiikkakeskuksen avaamisella ei ole vaikutusta asiakkaiden ja Atean välisiin toimintamalleihin tai palvelutuotannon jatkuvuuteen. Nykyisen logistiikkakumppanin henkilöstöstä 19 henkeä siirtyy Atean työntekijöiksi 1.12.2019.

Atea on Euroopan kolmanneksi suurin IT-infrastruktuuritoimittaja. Viime vuonna Atea toimitti asiakkailleen yhteensä 1,6 miljoonaa it-laitetta. Sen Suomen yhtiö vuoden 2018 liikevaihto oli 301 miljoonaa euroa, ja se kasvoi 15,2 prosenttia. Sen liikevoitto oli 6,2 miljoonaa euroa, kun se edellisenä vuonna oli 4,6 miljoonaa euroa.

JAA