Päämainos
Auramaa laajentaa Turun varastointitoimintaansa
Sisälogistiikka 20.05. 08:22

Auramaa laajentaa Turun varastointitoimintaansa

Kaukokiito-yhtiöihin kuuluva Auramaa vahvistaa asemiaan Turun elintarvikelogistiikassa.

20.05.2021
Teksti Esko Lukkari kuvat Eeva Anundi

Kaukokiidon omistajaliikennöitsijä Auramaa-yhtiöt laajentaa Turun Urusvuoressa sijaitsevaa elintarvikevarastoaan. 

Yritys on käynnistänyt työt noin 5 000 neliön ja 13 metriä korkean varaston rakentamiseksi omistamallaan tontilla Turun Urusvuoressa, jossa sillä on jo entuudestaan noin 12 500 neliön kiinteistö. Tilaa uuteen varastoon tulee noin 12 000 lavapaikalle, joista noin puolet rakennetaan viileää säilytystä vaativien elintarvikkeiden vaatimusten mukaiseksi.

Suomen Kaukokiito tiedotti asiasta 19.5.

Kohteen rakentaa Rakennus-Avant Oy, ja sen on määrä valmistua joulukuussa 2021. Investoinnin arvo on noin kuusi miljoonaa euroa, ja se tulee palvelemaan Turun ja lähiympäristön elintarvikeasiakkaita.

”Olemme saaneet palvella turkulaisia elintarvikeasiakkaitamme kuljetusten ja varastoinnin osalta jo yli 20 vuoden ajan. Nykyiset toimitilamme ovat jo pitkään olleet täynnä, ja tämän investoinnin myötä tulemme vastaamaan teollisuuden kysyntään pitkälle tulevaisuuteen. Myös viileän tavaran varastointi tuo uusia mahdollisuuksia parantaa asiakkaidemme palvelua ja kilpailukykyä”, sanoo tiedotteessa Auramaa-yhtiöiden toimitusjohtaja Pekka Auramaa

Auramaa ylti viime vuonna noin 71 miljoonan euron liikevaihtoon ja teki 3,6 miljoonan euron liiketuloksen.

JAA

LUETUIMMAT