Päämainos

Axlalle Vantaalle logistiikkakeskus

Åland Postenin verkkokauppalogistiikan yksikkö on uusin tulos verkkokauppajakeluun.

07.11.2019
Teksti Esko Lukkari

Axla Logistics eli Åland Postin uusi verkkokauppalogistiikan yksikkö on avannut logistiikkakeskuksen Vantaalla viime kuussa.

”On korkea aika, että kotimaiset verkkokauppiaat lähtevät kunnianhimoisesti maailmalle. Olemme vuosia työskennelleet pohjoismaisten ja eurooppalaisten verkkokauppiaiden kanssa ja heidän markkina-alue on alkumetreiltä globaali. Axla haluaa nyt auttaa suomalaisia kauppiaita valloittamaan maailmaa”, Axlan myynti- ja markkinointipäällikkö Matias Toukonen sanoo yhtiön tiedotteessa 4.10.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä verkkokauppasivusto Ehandel.

Axlan Vantaan yksikössä on tarjolla kaikki verkkokauppalogistiikan toiminnot: tavaran vastaanotto, varastointi, tilausten käsittely, pakkaaminen, postitus sekä palautusten käsittely.

Axla myös räätälöi verkkokauppiaille paketteja.

”Sujuva toimitus ja monipuoliset toimitusvaihtoedot ovat tärkeä osa asiakaskokemusta. Haluamme auttaa suomalaisia verkkokauppiaita onnistumaan”, Toukonen sanoo.

Maakunta omistaa Åland Postin

Axla Logistics on tiedotteen mukaan rakennettu vuosikymmenien kokemukselle ja jo olemassa olevaan kattavaan logistiikkaverkostoon nojaten.

”Koko suomalainen verkkokaupan ekosysteemin tulisi vielä vahvemmin työskennellä yhdessä, jotta voimme auttaa kunnianhimoisia verkkokauppiaita maailmalle”, Axlan myynti- ja markkinointipäällikkö Matias Toukonen sanoo Ehandelin verkkouutisessa.

Åland Postissa on noin 220 työntekijää. Vuonna 2018 sen liikevaihto oli 37,4 miljoonaa euroa. Sen pääkonttori on Svibyssä, Jomalassa, vain muutaman kilometrin päässä Maarianhaminasta. Åland Postista tuli 1. tammikuuta 2009 osakeyhtiö, jonka ainoa osakkeenomistaja on Ahvenanmaan maakuntahallitus.

JAA