Päämainos
Vasemmalta Schenker Oy:n toimitusjohtaja Göran Åberg ja CFO Tom Bäckman sekä Liedon kunnan vt. toimialajohtaja Ari Blomroos ja kunnanjohtaja Esko Poikela.
Sisälogistiikka 05.06. 12:21

Vasemmalta Schenker Oy:n toimitusjohtaja Göran Åberg ja CFO Tom Bäckman sekä Liedon kunnan vt. toimialajohtaja Ari Blomroos ja kunnanjohtaja Esko Poikela.

DB Schenkerin Turun keskus tulee Lietoon

Yhtiö investoi 26,6 miljoonaa euroa.

05.06.2018
Teksti Esko Lukkari kuvat DB Schenker

Schenker Oy rakentaa uuden Turun logistiikkakeskuksensa Lietoon. Yhtiö pohti pitkään logistiikkakeskuksen sijoituspaikkaa ja päätyi lopulta Lietoon. Yhtenä vaihtoehtona oli muun muassa Turun Artukaisten alue.

Saksalaisyhtiö on investoinut viiden viime vuoden aikana Suomen logistiikkakeskuksiinsa yli 100 miljoonaa euroa. Uusimmasta investoinnistaan se tiedotti 31.5.

Schenker ja Liedon kunta ovat allekirjoittaneet kiinteistökauppasopimuksen Liedon kunnan Avantin alueella sijaitsevista kiinteistöistä, joiden alueelle Schenker Oy rakentaa Turun alueen uudet toimitilat. Kaupan kohteena ovat määräalat kolmesta kiinteistöstä, joiden yhteispinta-ala on noin 99 210 neliömetriä.

Kaupan kohteena ei ole rakennuksia, rakenteita tai laitteita. Schenker Oy ostaa kiinteistöt 2,88 miljoonan euron kauppahinnalla.

Avantiin rakennettavat DB Schenkerin Turun alueen uudet toimitilat koostuvat noin 14 500 neliömetrin lämmitetystä terminaalista ja noin 3 400 neliömetrin ulkohallista. Lisäksi rakennetaan noin 2 500 neliömetrin toimistotilat. Kokonaisuudessaan investoinnin arvo on noin 26,5 miljoonaa euroa.

Tontilla aloitetaan maanrakennustyöt kesäkuun alussa ja terminaalin rakennustyöt vuoden 2019 alussa. DB Schenker muuttaa terminaalitoiminnot Turun satama-alueelta Lietoon loppukesällä 2020.

JAA