Freshin logistiikka uuteen kuosiin

Tuoretuoteyhtiö  mylläsi logistiikkansa varmistaakseen kasvuedellytyksensä.

17.06.2019
Teksti Esko Lukkari

Pedersöressa toimiva ja nopeasti liki 60 miljoonan euron liikevaihtoon kasvanut tuotetuotteita valmistava Fresh on myllännyt logistiikkansa. Näin yhtiö on turvannut kasvumahdollisuutensa myös jatkossa.

Yhtiön logistiikkapäällikön Daniel Asplundin mukaan yhtiön monivuotinen logistiikkaremontti alkaa olla valmis.

”Projektin tavoitteissa meillä oli listattu esimerkiksi toimitusvarmuuden parantaminen, tuotannon ja sisälogistiikan kokonaistoiminnan ja -tehokkuuden parantaminen ja työn tuottavuuden nostaminen uudelle tasolle”, sanoo Fresh Servantin logistiikkapäälikkö Daniel Asplund yhtiön tiedotteessa 4.6.

Kun Asplund tuli viisi vuotta sitten logistiikkapäälliköksi Fresh Servantiin, sovittiin toimitusjohtajan kanssa kova tavoite: liikevaihdon pitää kaksinkertaistua viidessä vuodessa. Jotta tähän päästään, logistiikkapuoli piti laittaa uuteen uskoon.

”Automatisaatio oli ratkaisu ja siirtyminen vaiheittain ohjattuun ja hallittuun täysin sähköiseen varastonhallintaan”, Asplund sanoo.

Ensimmäiseksi laitettiin kuntoon IT-ERP – eli Asplundin kielenkäytössä ”ylätason IT”. Kun IT masterdata oli iskussa, voitiin muutos ajaa läpi. Kun aikaisemmin liian moni logistiikan kuvio oli pyörinyt Excelin voimin, nyt saatiin tuotannonhallintajärjestelmä, joka vei sähköisen tiedon muodostamisen laatikkotasolle.

Vastaavasti kuljetinjärjestelmä pitää huolta niin tuotelaatikoista kuin tyhjistä laatikoista ja pakkausrobotit – eli rasiamanipulaattorit – täyttävät ketterästi laatikoita. Rasiamanipulaattoreita on viisi.

Pieni suuri Miniload

Talvella 2017-2018 asennettu Miniload-kraana on seuraavana vuorossa ketjussa. Miniload on paitsi automaattinen laatikkovarasto myös manuaalinen buffervälilavavarasto. Kraana pystyy hoitamaan kahden laatikon käsittelyssä 412 laatikkoa tunnissa (yhteen laatikkoon mahtuu 24 salaattirasiaa).

Miniload ohjaa laatikkovirtaa eteenpäin keruuasemille. Keruu on valo-ohjattua eli ns. PickToLight – mikä tarkoittaa sitä, että valo syttyy sinne kohtaa hyllyä, mistä pitää kerätä ja näyttö kertoo kappalemäärän. Miniloadin suorittama inventointi on jatkuvaa ja saldo sitä mukaa tikissä kaiken aikaa.

Asiakaslaatikoiden punnitus tapahtuu siten, että kun asiakaskohtaisesti koottu laatikko lähestyy älyvaakaa, vaa’alla on jo tieto siitä, mitä laatikko sisältää ja mitä sen pitäisi painaa.

Seuraavaksi laatikot saavat kylkeensä asianmukaiset muistesuihkumerkinnät (mm. osoite ja reittitiedot). Laatikon siirtyessä eteenpäin koodit luetaan ja jos tässä esiintyy ongelmia, laatikko päätyy jälleen virheradalle. Näin systeemi reagoi poikkeamiin automaattisesti ja varmistaa kuvion toimivuuden kaikissa olosuhteissa.

Fresh tekee tiivistä kuljetusyhteistyötä saadakseen laatikot terminaaleihin, joista ne lähtevät optimoidusti ympäri Suomea.

”Loppujakeluun on monta reittiä ja lavoituksen teemme aina mahdollisimman optimaalisella tavalla”,sanoo Asplund.

Jatkokehityssuunnitelmiakin jo tehdään, koska Freshin liiketoiminnan kasvun vuoksi kapasiteettia tarvitaan lisää.

Uusia asemia

”Uusia keruuasemia on tulossa suurivolyymisille HighRunner-tuotteille eli käytännössä meidän myydyimmille TOP6:lle”,hän sanoo.

Fresh on myös ottanut käyttöön uuden toiminnanohjausjärjestelmän.

”Tämä digiloikka on ollut iso projekti”, kertoo Joakim Mether.

”Järjestelmä on johtanut sisäisesti moniin uudistuksiin ja näin mahdollistanut automatisoinnin ja tarjonnut tuen tuotannon ja logistiikan tehokkuudelle", Mether toteaa tiedotteessa.

Fresh Servant Oy Ab liikevaihto oli vuonna 2017  noin 56,6 miljoonaa euroa ja yhtiö työllisti 289 henkilöä. Liikevaihto nousi 22,1 prosenttia. Tilikauden tulos oli 3,3 miljoonaa euroa ja liikevoittoprosentti oli 7,1. Yhtiö on perustettu vuonna 1995.

JAA