Päämainos

IRU: Brexit voi aiheuttaa liikennekaaoksen

Kansainvälinen tieliikennejärjestö IRU vaatii Britanniaa ja EU:ta neuvottelemaan pikaisesti sopimuksen tieliikenteen kysymyksistä.

28.08.2017

Kansainvälinen tieliikennejärjestö IRU muistuttaa, että maantieliikenne on Euroopan talouden elinehto. Sekä EU:n että Britannian markkinat ovat riippuvaisia näiden kahden välisestä kaupasta. Britannian erotessa EU:sta kaikki sopimukset ja lait kuitenkin raukeavat. Sopimukseton tila on sula mahdottomuus tieliikennesektorille.

IRU:n EU-toimistoa johtavan Marc Billietin mukaan nyt olisi viivyttelemättä päästävä sopimukseen etenkin tulliselvitystyökaluista kuten TIR:stä, tullimenettelyistä ja tulleista, rajanylitysinfrastruktuurista, asiakirjojen vastavuoroisesta tunnustamisesta ja koulutuksesta sekä ajoneuvojen painoista ja mitoista.

- Jos nämä asiat jätetään huomiotta, tuloksena on täysi kaaos Britannian ja Euroopan unionin välisessä maantiekuljetuksessa Britannian eron astuessa voimaan. Rajat ylittävän kaupan toimivuuden merkitystä ei voi liioitella, painottaa Billiet.

Billiet on huolissaan Brexit-neuvotteluiden tilanteesta. Britannian EU-ero astuu voimaan maaliskuussa 2019. Sopua ei ole vielä saavutettu käytännössä missään asiassa ja pelkästään tieliikennesektorilla avoimia asioita on paljon. Eroneuvottelut käynnistyivät kesätauon jälkeen elokuun viimeisellä viikolla Brysselissä.

JAA

LUETUIMMAT