Päämainos
Japani valmistautuu täysin automaattisiin jakelukeskuksiin
Sisälogistiikka 15.11. 11:11

Japani valmistautuu täysin automaattisiin jakelukeskuksiin

Uusi ohjainteknologia muuttaa robotit itsenäisiksi ja älykkäiksi toimijoiksi.

15.11.2018
Teksti Heli Satuli kuvat Mujin

Japanilainen teknologiayritys Mujin rakentaa parhaillaan Japaniin jakelukeskuksia, jotka toimivat lähes kokonaan robottien voimin. Yritys nousi otsikoihin jo aiemmin tänä vuonna, kun se esitteli kiinalaiselle sähköisen kaupankäynnin jättiläiselle JD.comille toteuttamansa uuden jakelukeskuksen.

Shanghaissa sijaitseva 40 000 neliömetrin keskus aloitti toimintansa kesäkuussa. Keskuksessa työskentelee 20 teollisuusrobottia, jotka poimivat, siirtävät ja pakkaavat tilauksia liukuhihnalla. Lisäksi jakelukeskus on varustettu automatisoiduilla kamerajärjestelmillä ja Mujin-robottiohjaimilla. Muut robotit puolestaan kuljettavat tavaraa lastauslaitureille ja kuorma-autoihin. Ihmisiä jakelukeskuksesta löytyy vain muutama. Asiasta uutisoi uutiskanava CNBC.

Kaiken avain on ohjain

Mujin ei ole robottivalmistaja. Sen sijaan se rakentaa robottiohjaimia ja kamerajärjestelmiä ja integroi ne olemassa oleviin teollisiin robottivarsiin. Ohjaimet ovat kaiken avain. Ne ovat kooltaan noin salkun kokoisia. Yksi ohjain toimii liiketunnistimena ja toinen huolehtii näkemisestä. Yhdessä ohjaimet toimivat käyttöjärjestelmänä, jonka avulla yritys voi hallita minkä tahansa robottivalmistajan laitteita. Jos robotin "käden" tarvitsee esimerkiksi noukkia tuote, kuten poimittaessa tilauksia, ohjaimet voivat automaattisesti määritellä vaaditut liikkeet roboteille. Näin poistuu perinteinen tarve "opettaa" robotteja. Teknologia tekee roboteista itsenäisiä ja älykkäitä toimijoita.

Tokiossa äskettäin pidetyssä esittelytilaisuudessa robottikäsi tarttui isokokoiseen konttiin ja alkoi purkaa laatikoita ulos. Robotti toteutti kaikki työvaiheet, jotka normaalisti ovat varastotyöntekijöiden ja trukkien vastuulla. Mujinin tavoitteena onkin jakelukeskusten täydellinen automaatio. Robotit eivät kuitenkaan toimi täydellisesti - ainakaan vielä. Prosessin aikana robotti vahingoitti konttilaatikkoa.

"Raskaiden laatikoiden nostelu on luultavasti kaikkein ongelmallisin tehtävä varastologistiikassa", kertoi Mujin amerikkalainen perustaja Rosen Diankov CNBC:lle.

"Monet yritykset etsivät purkujärjestelmiä, ja uskon, että meidän yritys on kaikkein pisimmällä teknologian kaupallistamisessa", huomautti Diankov.

Mujinin suunnitelmana on standardisoida koko automaatiopaketti sen sijaan, että ratkaisu räätälöitäisiin joka asiakkaalle. Mujinin teknologiaa pilotoidaan Japanissa tämän vuoden lopussa.

JAA

LUETUIMMAT