Päämainos
Jollyroomille varasto ja myymälä Helsinkiin
Sisälogistiikka 17.12. 06:12

Jollyroomille varasto ja myymälä Helsinkiin

Pohjoismaiden suurin lastentarvikkeita myyvä yhtiö aikoo kasvaa nopeasti Suomessa.

17.12.2021
Teksti Esko Lukkari kuvat Shutterstock

Ruotsalainen lastentavaraliike Jollyroom avaa myymälän ja varaston Suomeen. Jollyroom on Pohjoismaiden suurin lastentarvikkeita verkkokaupassa myyvä yhtiö.

Suomessa yhtiö on myynyt suomenkilisillä verkkosivuillaan tuotteitaan jo vuodesta 2014. Sen Suomen yhtiön liikevaihto oli viime vuonna 22 miljoonaa euroa.

Uusi Suomen myymälä ja keskusvarasto sijoitetaan Helsinkiin. Asiasta kertoi Kauppalehti 15.12.

Kauppalehden haastatteleman Jollyroomin toimitusjohtajan Mattias Jacobssonin mukaan yhtiö hakee vähintään 1 500 neliön varastotilaa. Oma Suomen myymälä aiotaan avata jo keväällä tai viimeistään ensi syksynä. 

Jacobsson uskoo Suomen yhtiön kasvattavan myyntiään ensi vuonna jopa 35 prosenttia. Yhtiön tuotevalikoimassa on lelujen lisäksi vauvatarvikkeita, vaunuja, turvaistuimia ja vaatteita. 

Yhtiön keskusvarasto on Ruotsissa Göteborgissa, mutta sieltä tuotteiden kuljettaminen Suomen markkinoille on Jacobssonin mukaan työlästä. Siksi Helsinkiin halutaa oma varasto, joka avataan viimeistään ensi keväänä.  

Ruotsissa sillä on kaksi myymälää, mutta myynnistä 99 prosenttia tulee Jacobssonin mukaan verkkokaupasta. Yhtiöllä on verkkosivut myös muissa Pohjoismassa sekä Saksassa ja Itävallassa. Seuraavaksi yhtiö aikoo laajentaa Baltian maihin, Puolaan ja Hollantiin.

Koko Jollyroom konsernin viime vuoden liikevaihto oli hieman vajaat 200 miljoonaa euroa. Jacobssonin mukaan yhtiö aikoo nousta Euroopan suurimmaksi lastentarvikkeiden verkkokauppiaaksi.

AVAINSANAT

Jollyroom

JAA