Päämainos

Kiinteistömarkkinoille tulossa ennätysvuosi

26.10.2017
Teksti Esko Lukkari

Viime vuonna Suomessa tehtiin kiinteistökauppoja 7,4 miljardilla eurolla. Tänä vuonna vastaavassa luvussa oltiin jo elokuussa erityisesti Spondan ansiosta.

Näin sanoo Keskuskauppakamarin kiinteistönarviointipäivässä puhunut KTI:n toimitusjohtaja Hanna Kaleva

Keskuskauppakamarin mukaan suomalaiset kiinteistömarkkinat vilkastuvat. Sen osoittaa myös Keskuskauppakamarin kysely, johon vastasi 136 kiinteistönarviointialan ammattilaista. 

“Kun hiljaisimpana vuonna 2011 yli miljoonan euron arvoisten ammattimaisten toimijoiden tekemien kiinteistökauppojen arvo oli Suomessa 1,8 miljardia, yllettiin viime vuonna 7,4 miljardiin euroon. Tänä vuonna lähes vastaavassa luvussa oltiin jo elokuussa”, Kaleva sanoo verkkosivuilla. 

Kiinteistöalalla vaativimpia arvonmäärityksiä tekevien auktorisoitujen kiinteistöarvioijien (AKA) mukaan kiinteistömarkkinat näyttävät hyviltä. AKA-kyselyyn vastanneista kiinteistöarvioijista 58 prosenttia kertoi, että markkinat ovat vilkastuneet tai vilkastuneet paljon viime vuoteen verrattuna. Vain seitsemän prosenttia vastanneista arvioi, että markkinat ovat hiljenemässä.

“AKA-arvioijilla on hyvät näkymät suomalaiseen kiinteistömarkkinaan, sillä he toteuttavat vuosittain lähes 4 000 vaativan kiinteistökohteen arvonmääritystä. Talouden piristyminen näkyy myös vilkastuvina kiinteistömarkkinoina. Näin oikein tehty arvonmääritys koskee yhä useampaa kiinteistömarkkinoilla toimivaa”, sanoo Keskuskauppakamarin lakimies Raisa Harju

JAA

LUETUIMMAT