Päämainos
Liikenneneuvos, Kiitosimeon Oy:n perustaja ja yrittäjä Juha Lehtinen
SponsoroituSisälogistiikka 01.04. 12:17

Liikenneneuvos, Kiitosimeon Oy:n perustaja ja yrittäjä Juha Lehtinen

Kiitosimeon Oy investoi Lahteen logististen yhteyksien takia

Hiljattain Lahden Kujalaan toimipisteen avannut kuljetusliike Kiitosimeon pitää Lahtea optimaalisena rekkaliikenteen keskuksena. 

01.04.2019
Teksti Taru Schroderus kuvat Lomagraphics Oy / Imager Oy

"Lahdessa on kuljetusliiketoiminnan kannalta paljon hyviä puolia. Kaupunki on puolessa välissä Jyväskylä - Helsinki-linjaa ja mainio pysähdyspaikka Porista Kotkaan ja Lappeenrantaan liikkuville kuljetuksille. Lahden läpi käykin jatkuva ja vilkas rekkaliikenne", Juha Lehtinen kertoo.

Vuonna 1983 perustettu Kiitosimeon on kasvanut voimakkaasti ostojen kautta. Vuosikymmenten saatossa se on ostanut yli 30 kuljetusliikettä eri puolilta maata ja sulauttanut niiden liiketoiminnan ja asiakassuhteet osaksi toimintaansa.
 
Kiitosimeon teki viime vuonna noin 65 miljoonan euron liikevaihdon ja sillä on yhteensä noin 500 työntekijää. Lahden Kujalan toimipiste on yrityksen tuorein investointi.

"Kujalaan juuri rakentamamme terminaali pitää sisällään myös kahvila-ravintolan ja rekkapesulan. Ajojärjestelijöidemme lisäksi siellä työskentelee myös tytäryhtiömme Hämeen Laatusäiliöiden kolmihenkinen porukka. Yhteensä uusi toimipiste työllistää noin 20 henkeä", Lehtinen laskee. 

"Kummastakin rekkaterminaalistamme on nyt nopea siirtymä moottoritielle. Lahden uusi kehätie tuo valmistuessaan kuljetuksiin ajallista säästöä, mikä vaikuttaa pitkässä juoksussa mm. polttoainekustannuksiin ja autojen huoltoväleihin", Lehtinen listaa.

Hän uskoo, että uusi kehätie houkuttelee Lahteen lisää valmistavaa teollisuutta, mikä tarkoittaa lisää työpaikkoja ja hyvinvointia koko seudulle.

"Pääkaupunkiseudulta on hyvin nähtävissä, miten houkuttelevaksi kehän varrelle sijoittuminen koetaan."

  
Kiitosimeon operoi kaikissa Itämeren rantavaltioissa

Nestemäisten tuotteiden kuljettamiseen keskittyneen Kiitosimeonin kotimarkkina-alueeseen kuuluvat Suomi, Ruotsi ja Baltia, mutta yritys operoi kaikissa Itämeren rantavaltioissa. Yrityksen noin 240 säiliörekkaa kuljettaa eri puolille Suomea, Ruotsia ja Eurooppaa pääasiassa teollisuuden valmistusprosessien sivutuotteena syntyviä emäksisiä aineita ja happoja. Tämän lisäksi repertuaariin kuuluvat erilaiset kaasut ja polttoaineet.

Juha Lehtisen mukaan on hyvä, että vartin välein keskustan kupeesta liikennöivät ADR-kuljetukset siirtyvät kehätien myötä kauemmas keskustasta.

"Kehätie sujuvoittaa kuljetuksia ja tekee niistä entistä turvallisempia", hän arvioi.

Työpaikkoja ja verotuloja kotikaupunkiin

Syntyperäisenä lahtelaisena Lehtinen on tyytyväinen saadessaan tuoda työpaikkoja ja verotuloja kotikaupunkiinsa.

"Sain 6-vuotiaana pikkupoikana Lahden kaupungilta ensimmäisen palkkakuitin. Se tuli kotimme lähellä olleen rakennustyömaan kuopan kaivamisesta. Olin siellä lapioni kanssa joka aamu innokkaana paikalla, kun työmiehet tulivat hommiin."

"Yhtenä perjantaina työmiesten pomo sanoi, että Juhallekin kuuluu palkka tehdystä työstä. Niin minä tienasin elämäni ensimmäiset kuusi markkaa. Tavallaan koen, että Kujalan toimipisteen myötä pääsen nyt antamaan takaisinpäin", alkuvuodesta liikenneneuvoksen arvonimen saanut Lehtinen hymyilee.


 
Okeroisten eritasoliittymä E3 pohjoisesta nähtynä, lähde: https://vayla.fi/vt12letke


Video: VT12 Lahden eteläinen kehätie, kaupunginjohtaja Pekka Timonen ja Alfaroc Logistics 

Hollolan Matkakeitaan yrittäjäpariskunta: Lahden eteläinen kehätie lisää asiakasvirtaa

Alfaroc Logistics: Alfaroc laajenee logistiikan jättiläiseksi

Kinos Propertyn Arto Korhonen: Lahteen kannattaa investoida

Postin Jukka Pyykkö: Sijainti ja kustannustehokkuus ovat Lahden seudun valtteja

JAA