Viitasaaren toimipiste. Kuvakaappaus Pislan yritysvideosta.
Logent vastaa jatkossa Pisla Oy:n logistiikkatoiminnoista
Jatkossa Logent vastaa täysin Pislan Viitasaaren logistiikan palveluista.
13.01.2026
Teksti Esko Lukkari
Pislan kaikki logistiikkatoiminnot mukaan lukien henkilöstö, ovat siirtyneet Logentille 1.1.2026 alkaen. Jatkossa Logent vastaa täysin Pislan Viitasaaren logistiikan palveluista.
Logent on ruotsalaisomistuksessa oleva ja nopeasti toimintaansa Suomessa laajentanut ulkoistetun sisälogistiikan yhtiö.
Osana siirtoa Logentiin liittyy 25 Pislan logistiikka-alan ammattilaista. Pisla on aiemmin hyödyntänyt Logentin osaamista grillauksessa käytettävien Muurikka-tuotteiden varastoinnissa. Pisla ylti vuonna 2024 reilun 20 miljoonan euron liikevaihtoon, 0,6 miljoonan euron tulokseen ja työllisti 70 henkeä.
Logent tiedotti asiasta 30.12.2025.
”Tämä siirto on merkittävä askel strategiamme toteuttamisessa. Sen avulla Pisla voi keskittyä entistä enemmän ydinliiketoimintaansa ja asiakasratkaisujen kehittämiseen, kun taas logistiikkatoiminnot toimitetaan tehokkaasti ja joustavasti Logentin toimesta. Logent on osoittanut vahvaa osaamista logistiikan johtamisessa, ja luotamme siihen, mitä hyötyjä tämä yhteistyö tuo”, sanoo tiedotteessa Pisla Oy:n toimitusjohtaja Saku Kulmala.
”Yhteistyömme laajentaminen tarjoaa meille erinomaisen mahdollisuuden luoda lisäarvoa Pislan liiketoiminnalle”, sanoo Joni Sundelin, Logentin Suomen liiketoiminta-alueen johtaja.