Päämainos

Logistiikan rakentaminen kiihtyy vuonna 2018

03.09.2017
Teksti Esko Lukkari

Jos vuosi 2017 jää historiaan logistiikkarakentamisen välivuotena, niin vuonna 2018 tahti muuttuu. 

Suomeen valmistuu silloin useita suuria logistiikkakeskuksia. Ylivoimaisesti suurin on S-ryhmän Sipoon päivittäistavarakaupan logistiikkakeskus peräti 189 000 neliön pinta-alalla. Valmiina sen pitäisi olla vuoden loppupuolella. 

Maailman neljänneksi logistiikkayhtiö DSV organisoi Suomen liike- ja logistiikkakiinteistönsä uuteen uskoon. Sille valmistuu Vantaan Hakkilaan 57 000 neliötä uutta tilaa, josta logistiikan käyttöön tulee 50 000 ja toimistokäyttöön 4 000 neliötä. 

DSV sanoo kasvattaneensa Suomessa markkinaosuuttaan ja yhtiö keskittää toimintonsa Hakkilaan. Keskuksen on määrä valmistua ensi vuoden aikana. 

Kolmas suuri investoija saksalainen vähittäiskauppaketju Lidl. Se rakentaa Järvenpäähän logistiikkakeskuksen, johon tulee tilaa 50 000–70 000 neliötä. Lidlin uusi ja toinen iso Suomen logistiikkakeskus valmistuu ensi vuoden aikana. 

Metsä Fibre aloittaa ensi vuonna uuden Äänekosken biotuotetehtaan kuljetukset Vuosaaren sataman kautta maailmalle. Samalla yhtiö saa Vuosaaren satamaan 28 000 neliön logistiikkakeskuksen, jonka rakentaja on Fira. 

YIT rakentaa puolestaan Wihurille 25 000 neliön tukkuvarastoa Vantaan Viinikkalaan. YIT ehti jo myydä rakenteilla olevan varaston. HUB logisticsille valmistuu ensi vuonna niinikään Viinikkalaan toinen oma 20 000 neliön logistiikkakeskus. 

JAA