Logistiikka-messut siirtyivät toukokuulle 2021
SponsoroituSisälogistiikka 17.08. 13:30

Logistiikka-messut siirtyivät toukokuulle 2021

Sisälogistiikan ammattilaiset yhteen keräävät Logistiikka-messut järjestetään seuraavan kerran 19.–20.5.2021 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Alun perin messut oli tarkoitus järjestää syyskuussa, mutta vallitsevan tilanteen vuoksi messut siirrettiin ensi kevääseen.

17.08.2020

Vaikka Logistiikka-messujen ajankohta on muuttunut, tapahtuman teema on edelleen joustava sisälogistiikka. Sen mukaisesti sisällöissä painotetaan erityisesti digitalisaatiota, automaatiota, materiaalivirtoja ja palveluita. Lisäksi sisällössä otetaan kantaa siihen, kuinka toimialan muutosta johdetaan automaation lisääntyessä. 

Messujen ohjelma pureutuu teemaan kokonaisuutena: mitä se tarkoittaa järjestelmiltä, toimintamalleilta ja henkilökunnalta. Suomalaiset yritykset ulkoistavat tällä hetkellä ainoastaan pienen osan logistiikastaan. Vaikka logistiikan ulkoisuusaste on nousussa, se ei silti yllä eurooppalaisten yritysten ulkoistusasteeseen. Tulevaisuudessa logistiikan merkitys yrityksissä on valtava ja tarve logistiikkapalveluille alati kehittyvä. Messujen tehtävänä on toimia foorumina ja verkostoitumisen mahdollistajana, jolloin alan uusimmat ratkaisut ja innovaatiot saadaan esittelyyn oikealle kohderyhmälle.

Neljät ammattimessut saman katon alla

Logistiikka-messujen kanssa samaan aikaan järjestetään myös Elintarviketeollisuus-messut. Sen sijaan pakkausalan tapahtuma, Empack, jää pois kevään kokonaisuudesta. Tästä huolimatta Logistiikka- ja Elintarviketeollisuus-messujen samanaikaisuus tarjoaa erinomaisia synergiaetuja ja uusia yhteistyömahdollisuuksia alojen toimijoille.

Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa riittää kyseisinä päivinä vilinää, sillä yhtä aikaa koetaan myös kahdet muut ammattimessut: turvallisuusalan, työturvallisuuden ja työsuojelun ammattilaisten sekä palo- ja pelastusalan EuroSafety-tapahtuma sekä Työhyvinvointi-messut. EuroSafety- ja Työhyvinvointi-messut järjestetään kolmipäiväisinä 18.–20.5.2021. Kaikkiaan hallit täyttyvät siis neljästä ammattitapahtumasta, joihin odotetaan viime kertojen mukaisesti tuhansia kävijöitä.

Valio pääyhteistyökumppanina Logistiikka- ja Elintarviketeollisuus-messuilla

Vaikka Logistiikka- ja Elintarviketeollisuus-messut siirtyvät syyskuulta toukokuulla, on Valio mukana tapahtumien pääyhteistyökumppanina myös keväällä. Kumppanuuden tarkoituksena on nostaa esiin ajankohtaisia sisälogistiikan ja elintarviketeollisuuden teemoja edistämällä alan vastuullisuutta sekä hyvinvointia innovaatioiden avulla. Valio on edelläkävijä paitsi elintarviketeollisuudessa myös tilaustoimitusketjun kehityksessä ja jakelupalveluissa tarjoten varastointi- ja jakelupalveluita elintarvikeyrityksille ja asiakkailleen.

JAA

LUETUIMMAT