Päämainos

Logitrille 40 miljoonan euron logistiikkakeskus

Jatkeen Tuusulaan urakoima keskus valmistuu loppuvuodesta.

04.05.2018
Teksti Esko Lukkari

Yksi suurimmista tänä vuonna Suomessa valmistuvista logistiikkakeskuksista on OP Kiinteistösijoitus Oy:n hallinnoimien pääomarahastojen Logitri Oy:lle Tuusulaan rakennuttama logistiikkakeskus. Sen arvo tontteineen on yli 40 miljoonaa euroa.

Logitri kertoi hankkeestaan verkkosivuillaan 14.3.

Logitri Oy on vuonna 2009 perustettu palveluvarastointiin sekä siihen liittyviin logistisiin toimintoihin keskittyvä yritys. Sen toimitilat sijaitsevat Sulan teollisuusalueella Tuusulassa sekä Vantaan Hakkilassa, hyvien liikenneyhteyksien päässä satamasta, lentokentältä sekä pääkaupunkiseudun logistisista keskuksista.

Tuusulaan valmistuva lähes puoli kilometriä pitkä ja noin 31 000 neliömetrin suuruinen logistiikkakeskus rakennetaan kahdessa osassa. Hankkeen ykkösvaihe on jo ohittanut harjakorkeusvaiheen. Toinen vaihe käynnistyi viime vuoden lopulla. Kokonaisuudessaan logistiikkakeskus valmistuu tämän vuoden loppuun mennessä.

Jatke Oy toimii kohteen KVR-urakoitsijana. Betonirunkoisen logistiikkakeskuksen laaja kattopinta-ala hyödynnetään uusiutuvan aurinkoenergian keräämisessä. Arvioitu vuosituotto on noin 380 000 kWh. Paneelien pinta-ala on lähes 5000 m2. Keskuksesta tulee valmistuttuaan yksi Suomen suurimmista kiinteistöistä, jonka katolle on rakennettu aurinkovoimala.

”Rakentaminen on edennyt aikataulussa ja yhteistyö kiinteistösijoittajan, asiakkaan sekä Tuusulan kunnan kanssa on ollut erittäin sujuvaa. Suurtakin projektia on mutkatonta viedä eteenpäin, kun Logitrin kanssa yhdessä sovittu pitää ja Tuusulan kunnassa on positiivinen henki yritystoiminnan eteenpäin viemiseen”, Jatke Oy:n johtaja Pauli Karjalainen toteaa uutisessa.

JAA