Päämainos

Nina Mähönen VR:n liikennejohtajaksi

VR Groupiin on nimetty uusi liikennejohtaja.

03.04.2019
Teksti Esko Lukkari

Nina Mähönen (43) on nimitetty VR Groupin liikennejohtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi. Hän siirtyy uuteen tehtäväänsä rautatielogistiikan tuotantojohtajan tehtävästä.

Mähönen on työskennellyt VR Groupissa vuodesta 2006 ja hän aloittaa uudessa tehtävässään 1.5. VR tiedotti nimityksestä 27.3.

”Olen iloinen, että saimme vankkaa rautatieosaamista omaavan Ninan liikennejohtajan tärkeään rooliin. Ninan pitkä kokemus rautateiltä ja tausta rautatielogistiikan tuotantojohtajana antavat hyvät edellytykset liikennejohtajan vaativan tehtävän menestykselliselle hoitamiselle. Toivotan Ninan lämpimästi tervetulleeksi konsernin johtoryhmään”, sanoo tiedotteessa VR:n toimitusjohtaja Rolf Jansson.

”Otan innolla vastaan tehtävän, joka on asiakaskokemuksen tuottamisen kannalta keskeinen sekä matkustaja- että tavaraliikenteelle. Tavoitteenani on kehittää toiminnosta entistäkin sujuvampi ja asiakaslähtöisempi”, sanoo Nina Mähönen.

Liikennejohtajan tehtävä avautui, kun sitä aiemmin hoitanut Petri Auno siirtyi tammikuussa ruotsalaisomisteisen Nobina Finlandin toimitusjohtajaksi. Nobina on joukkoliikenneyhtiö ja vahva etenkin bussiliikenteessä.

AVAINSANAT

VR

JAA

LUETUIMMAT