Päämainos

Nordic Waterproofing ja Transval syventävät yhteistyötään

14.06.2018
Teksti Esko Lukkari

Nordic Waterproofing Oy:n ja Suomen Transval Group laajentavat yhteistyötään. Liki kaksi vuotta jatkunut sisälogistiikan yhteistyö laajenee kattamaan koko Nordic Waterproofingin Suomen konsernin pääkaupunkiseudun varastotoiminnan.

Yhteistyö pitää sisällään Vantaan Rälssitiellä toimivan varaston layoutin uudelleen suunnittelun, sen toteuttaminen sekä varaston materiaalivirtojen hoitamisen kokonaisuudessaan.

Nordic Weaterproofing toimittaa katto- ja vedeneristysratkaisuja. Pohjoismaisen yhtiön Suomen yhtiö teki vuonna 2016 reilun 23 miljoonan euron liikevaihdon ja sillä oli 70 työntekijää.

Suomen Transval kertoi asiasta 5.6. Transval on Suomen suurin sisälogistiikan ulkoistuksia hoitava yhtiö.

”Aloitimme yhteistyön Transvalin kanssa muutama vuosi sitten Nordic Waterproofing –konserniin kuuluvan Matakin varastotoimintojen osalta. Yhteistyön laajentaminen oli helppo päätös. Transvalin kyky yhdistää yhtiöidemme logistiset tarpeet sekä ammattitaito kehittää toimintojamme ovat kumppanuutemme avainsanat” toteaa tiedotteessa Nordic Waterproofing Oy:n konserniin kuuluvan AL-Katot Oy:n toimitusjohtaja Perttu Jauhiainen.

”Olemme erityisen iloisia, että Nordic Waterproofing -konserni luottaa osaamiseemme ja yhteistyömme laajenee entisestään. Ehdoton yhteinen tavoitteemme on tehdä logistiikasta selkeä kilpailuetu asiakkaallemme” sanoo Suomen Transval Group Oy:n myyntijohtaja Kai Kankaala”.

JAA