Päämainos
Posti ostaa Aditro Logisticsin
Sisälogistiikka 25.02. 09:52

Posti ostaa Aditro Logisticsin

Postista tulossa iso sopimuslogistiikkayhtiö Suomen ohella nyt myös Ruotsissa ja Norjassa.

25.02.2020
Teksti Esko Lukkari

Posti vahvistaa asemaansa Ruotsissa ja Norjassa ja ostaa ruotsalaisen sopimuslogistiikkayhtiö Aditro Logisticsin. Yhtiö on yksi Pohjoismaiden johtavista sopimuslogistiikkayrityksistä.

Posti on saamassa vahvan markkina-aseman sopimuslogistiikassa Suomen ohella nyt myös Ruotsissa ja Norjassa. Posti, Valedo Partners ja muut Aditro Logisticsin omistajat ovat allekirjoittaneet 24.2. sopimuksen, jonka mukaan Posti ostaa Aditro Logistics AB:n koko osakekannan.

Posti sanoo 24.2. julkaisemassaan tiedotteessa yrityskaupan tukevan sen tavoitetta kasvaa erityisesti paketin ja verkkokaupan sekä logistiikan palveluissa.

Posti tekee yrityskaupassa oikeastaan täyskäännöksen Ruotsin markkinoilla, koska se on viime vuosina pikemminkin supistanut toimintojaan Ruotsissa.  

Isot varastotilat

Aditro Logistics perustettiin Ruotsin Jönköpingissä vuonna 1973 nimellä Dila Logistik AB. Yhtiön tarjoomaan kuuluu laaja valikoima logistiikkapalveluita, kuten varasto-, henkilöstövuokraus- ja kuljetuspalvelut. Aditro Logisticsilla on houkutteleva sekä hyvin monipuolinen ja uskollinen asiakaskunta. Yhtiöllä on kuusi varastoa Ruotsissa ja yksi Norjassa, ja niiden yhteenlaskettu varastotila on noin 230 000 neliömetriä.

Postin tiedotteen mukaan Aditro Logistics on kasvanut kannattavasti ja orgaanisesti sekä selvästi markkinoita nopeammin. Vuonna 2019 Aditro Logisticsin liikevaihto oli noin 100 miljoonaa euroa. Yhtiöllä on 1 100 kokoaikaista työntekijää, joista 1 050 työskentelee Ruotsissa ja 50 Norjassa.

Aditro Logistics AB on kuitenkin Ruotsissa julkaistujen tilinpäätöstietojen tehnyt vuosina 2015-2018 koko ajan pientä tappiota. Vuonna 2018 sen liikevaihto oli noin 82 miljoonaa euroa ja tulos 0,5 miljoonaa euroa tappiollinen. Edellisinä vuosina tappio on vaihdellut 0,6-1,9 miljoonan euron välillä.

Posti kasvaa logistiikkapalveluissa

"Yrityskauppa vahvistaa asemaamme Pohjoismaissa ja Itämeren alueella", sanoo tiedotteessa Postin toimitusjohtaja Turkka Kuusisto

"Suomessa yhtiömme Transval Group on markkinajohtaja logistiikan ulkoistusratkaisuissa. Aditro Logisticsin myötä olemme suurimpien toimijoiden joukossa nyt myös Ruotsin ja Norjan markkinoilla. Näin voimme paremmin kehittää ja laajentaa palveluvalikoimaamme asiakkaillemme Pohjoismaissa", Kuusisto jatkaa.

"Tämä kauppa on loistava asia sekä meille että asiakkaillemme", sanoo Aditro Logisticsin toimitusjohtaja Johannes Gussander

"Meillä on yli 40 vuoden kokemus varasto-, henkilöstövuokraus- ja kuljetuspalveluiden tarjoamisesta monipuoliselle asiakaskunnalle. Olemme myös kasvaneet kannattavasti ja orgaanisesti. Yhdistämällä voimamme Postin kanssa voimme oppia toisiltamme sekä laajentaa tarjontaamme ja kehittää nykyisiä logistiikan ulkoistusratkaisuja uudelle tasolle", Gussander jatkaa.

Kaupan toteuduttua Aditro Logistics jatkaa toimintaansa itsenäisenä liiketoimintaryhmänä osana Postia, ja sen toimintaa johtaa Johannes Gussander, Aditro Logisticsin nykyinen toimitusjohtaja. Gussander raportoi Postin toimitusjohtaja Turkka Kuusistolle.

Toteutuakseen kauppa vaatii vielä Ruotsin kilpailuviranomaisten hyväksynnän, ja Posti odottaa saavansa kaupan päätökseen vuoden 2020 toisella neljänneksellä.

JAA

LUETUIMMAT