Päämainos

PostNord nappasi huippujohtajia kilpailijoilta

04.01.2018
Teksti Esko Lukkari

Suomessa toimiva Ruotsin postin maayhtiö PostNord on napannut palvelukseensa kaksi huippujohtajaa kilpailevista yhtiöistä. PostNord on Suomen Postin yksi kovimmista kilpailijoista esimerkiksi verkkokauppatoimituksissa.

Norjan Postin omistaman Bring Finlandin maajohtaja Jani Stålhammar siirtyi vuoden alussa PostNordille operatiivista toiminnoista vastaavaksi johtajaksi. Meri- ja maakuljetuksiin erikoistuneen Panalpinan maajohtaja Kimmo Hyttinen vastaa jatkossa taas PostNordin kaupallisista toiminnoista. 

Johtajanimitysten avulla PostNord haluaa vahvistaa asemaansa logistiikkamarkkinoiden kärjessä. 

”Strategianamme on kiihdyttää tulevina vuosina logistiikkamarkkinoiden kärkeen. Tavoitteen saavuttamiseksi PostNord investoi tuotannollisiin ja kaupallisiin kehityshankkeisiin ja toiminnan johtamiseen. Tästä syystä perustimme nämä kaksi kokonaan uutta positiota”, sanoo PostNord Finlandin toimitusjohtaja Jari Rinnekoski tiedotteessa. 

PostNord ylti vuonna 2016 Suomessa 100 miljoonan euron liikevaihtoon, ja yhtiön palveluksessa oli 180 henkeä. Sen Suomen pääkonttori on Vantaalla.

JAA