Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry on jakanut vuoden 2024 Sisälogistiikan innovaatio -palkinnon. Tunnustus julkistettiin Tampereella järjestettävillä Logistiikkamessuilla 11.9.2024.
Sisälogistiikan innovaatio -palkinto Ammattiopisto Tavastian koulutusohjelmalle
"Opetuksessa hyödynnetään esimerkillisesti uuden teknologian tuomat mahdollisuudet."
11.09.2024
Teksti Osto&Logistiikka
Vuoden 2024 Sisälogistiikan innovaatio -palkinnon sai Ammattiopisto Tavastian Sisälogistiikan koulutusohjelma. Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGYn myöntämä palkinto jaettiin Tampereen Logistiikkamessuilla.
Teoriaopetus ja käytäntö kietoutuvat tiiviisti yhteen
Oppimisympäristönä toimii Koulutuskuntayhtymä Tavastian keskusvarasto, jossa käsitellään henkilökunnan sisäisen verkkokaupan kautta saapuvia tilauksia. Opiskelijat pääsevät osallistumaan todellisiin logistisiin prosesseihin, kuten tavaran vastaanottoon, hyllyttämiseen, keräilyyn ja jakelukuljetuksiin.
”Koulutus on tiukasti ajan hermolla ja antaa opiskelijoille mahtavat valmiudet siirtyä työelämään. Tulevat varastoalan osaajat saavat jo opintojensa aikana käyttää uutta teknologiaa ja samanlaisia laitteita ja järjestelmiä, joita sisälogistiikan ammattilaiset eri yrityksissä hyödyntävät. Myös opettajien asenne, ammattitaito ja ammattiylpeys tekivät palkintoraatiin suuren vaikutuksen”, kertovat tiedotteessa LOGYn Sisälogistiikkafoorumin puheenjohtajat Jussi Peltola ja Pekka Molarius.
”Saamamme Sisälogistiikan innovaatio -palkinto on hieno tunnustus kehitystyöllemme ja rohkeille ratkaisuillemme opetuksessa. Olemme ylpeitä siitä, että ideamme ovat luoneet koulutusohjelman, joka valmistaa opiskelijat alan tarpeisiin. Palkinto kannustaa meitä jatkamaan innovointia ja kehittämään opetusta entistä paremmaksi”, toteaa Tavastian sisälogistiikan lehtori Janne Hakala.
Ammattiopisto Tavastia on monialainen ammatillinen oppilaitos, jossa opiskelee vuosittain yli 4 000 opiskelijaa. Turengin toimipisteessä tapahtuvaan sisälogistiikan opetukseen on kehitetty nykyistä toimintamallia vuodesta 2018 alkaen, ja ajan mittaan keskusvaraston toiminta on kokonaisuudessaan siirtynyt täysin opiskelijoiden voimin hoidettavaksi.