Päämainos
Sisustusliike Veke ulkoistaa logistiikkansa Postille
Sisälogistiikka 10.06. 08:40

Sisustusliike Veke ulkoistaa logistiikkansa Postille

Nopeasti kasvaneen yhtiön varastotoiminta keskitetään Pennalaan Lahden seudulle.

10.06.2026
Teksti Esko Lukkari

Voimakkaasti kasvavan kotimaisen huonekaluketjun Veken omat varastotilat ja henkilöstöresurssit tulivat vastaan. Pitkä yhteistyö Postin kuljetus- ja rahtipalveluiden kanssa syvenee nyt tiiviiksi ja kokonaisvaltaiseksi kumppanuudeksi.
Varastologistiikan ulkoistuksen ansiosta toimitusajat ovat nopeutuneet jopa kahdella päivällä, ja yhtiö on ollut tyytyväinen Postin palveluihin.

Veke teki vuonna 2024 noin  43,§ miljoonan euron liikevaihdon ja noin 0,6 miljoonan euron liiketuloksen. Yhtiössä oli tuolloin 132 työntekijää.

Veke on ranualainen huonekaluketju, joka on 30 vuodessa kasvanut yhdeksi Suomen suurimmista alan toimijoista. Yhtiöllä on helppokäyttöinen verkkokauppa ja monipuolinen valikoima, joka tarjoaa ratkaisuja erilaisiin koteihin, budjetteihin ja tyyleihin. 7 000 tuotteen valikoima sisältää mm. huonekaluja, puutarhakalusteita, mattoja, valaisimia ja sisustustuotteita.

Veke kasvanut nopeasti

Vuosien 2024 ja 2025 vauhdikas kasvu ajoi Veken oman varastokapasiteetin äärimmilleen. Posti oli toiminut Veken kumppanina pitkään pakettien kuljetus- ja rahtipalveluissa, joten yhteistyön laajentaminen logistiikka- ja varastopalveluihin loivat tilaa Veken seuraavalle kasvuloikalle.

"Posti hoitaa jatkossa Orimattilan Pennalan varastolla muun muassa Veken tavaran vastaanoton, varastoinnin, käsittelyn, luovutukset ja lähetykset. Postin palvelut erottuivat kapasiteetilla, laadulla ja palvelukokonaisuudella. Hinta oli kilpailukykyinen. Postin ulkoistetun varastoinnin avulla saamme kasvuvaraa tuleville vuosille”, Veken valikoima- ja ostojohtaja Markus Ranua sanoo yhtiön tiedotteessa.

Käytännössä Posti hoitaa jatkossa Orimattilan Pennalan varastolla muun muassa Veken tavaran vastaanoton, varastoinnin, käsittelyn, luovutukset ja lähetykset. Samalla liikkeenluovutuksen yhteydessä 25 varastohenkilöä siirtyi Vekeltä Postin työntekijöiksi.

Posti lupaa nopeita toimituksia

Postin varasto- ja logistiikkapalvelujen asiakkuusjohtaja Jukka Pyykön mukaan ulkoistaminen mahdollistaa kustannustehokkaat ja joustavat ratkaisut.

”Asiakkaillamme on käytössä markkinoiden kattavimmat varastointitilat, jotka skaalautuvat eri tarpeisiin. Tarjoamme laajan valikoiman lisäarvopalveluita, jotka voimme räätälöidä joustavasti kunkin asiakkaan tilanteen mukaan”, Pyykkö sanoo.
Ulkoistettu varastointi parantaa asiakaskokemusta laajemman valikoiman ja nopeampien toimitusten myötä. Lisäksi se tehostaa sisäistä rahtia tiivistämällä varastorytmiä.

"Kun aiemmin varastotuotteiden toimitusaika oli 3–5 arkipäivää, jatkossa lupaamme toimituksen 2–4 arkipäivässä koko Suomeen."
 

JAA