Taisteluun tulevaisuuden osaamispulaa vastaan - ilmaista koulutusta sisälogistiikkaa opettaville oppilaitoksille
SponsoroituSisälogistiikka 19.03. 15:45

Taisteluun tulevaisuuden osaamispulaa vastaan - ilmaista koulutusta sisälogistiikkaa opettaville oppilaitoksille

Leanware tukemaan oppilaitoksia tulevaisuuden sisälogistiikan ammattilaisten kouluttamisessa.

19.03.2019

Osaavan työvoiman puute on totta jo useimmissa suomalaisissa yrityksissä. Helsingin seudun kauppakamarin tuoreen kyselyn mukaan 86 % vastaajista ilmoitti jonkinasteisesta osaavan työvoiman saatavuusongelmasta. Työntekijöiden löytäminen esimerkiksi varastotyöhön on jatkuvasti yhä vaikeampaa. Keskeisimmät haasteet liittyvät yleisen saatavuuden lisäksi hakijoiden vähäiseen työkokemukseen, soveltumattomaan koulutukseen tai kiristyneeseen kilpailuun työntekijöistä. Samaan aikaan logistiikka-ala on yksi talouden nopeimmin kasvavista sektoreista. Maailmanpankki ja useat tutkimukset ennustavat samaa: logistiikkasektori tarvitsee globaalisti yli miljoona työntekijää lisää seuraavien viiden vuoden kuluessa. 

Keski-Euroopassa työvoimapulasta on muodostunut jo ongelma. Euroopan suurimmilla sisälogistiikka-alan LogiMAT 2019 -messuilla Stuttgartissa rekrytointiongelmat nostettiin suurimmaksi yksittäiseksi syyksi varastojen automaatioasteen kasvattamiselle. Automaatiotason nostamisen trendi näkyy myös Suomessa. Tehokkuuden ja virheettömyyden parantamisen lisäksi yritykset valmistautuvat sen avulla työvoiman saatavuuden muutokseen. 

Leanwarella uskotaan, että Suomen kaupallisten mahdollisuuksien turvaamisessa varastojen automaatiotason ja älykkään ohjaamisen kehittämisen lisäksi tarvitaan myös selkeää panostusta osaamisen kehittämiseen. ”Suomen kilpailukyky syntyy parhaasta osaamisesta. Haluamme olla mukana kehittämässä suomalaista sisälogistiikkaa tukemalla oppilaitoksia tulevaisuuden osaajien ammattitaidon rakentamisessa”, toteaa Leanwaren liiketoimintajohtaja Mira Sohlman.  

”Tuotamme jatkuvasti ajankohtaista materiaalia webinaareina, blogeina ja artikkeleina sisälogistiikan kehittämisestä. Jaamme ne oppilaitosten käyttöön ja vahvistamme sisältöä lähikoulutuksilla, joissa oppilailla on mahdollisuus paitsi dialogiin kokeneen ammattilaisen kanssa myös käyttökokemukseen älykkäästä varastoa ohjaavasta WMS-järjestelmästä 3D-pienoismallin avulla”, jatkaa Sohlman.

Lähikoulutukset toteutetaan syksyllä 2019 Leanwaren oppilaitoskiertueena, kolmen lähikoulutuksen sarjana eri puolella Suomea sisälogistiikkaa kouluttavissa oppilaitoksissa. Leanware odottaa kiertueen herättävän kiinnostusta alaa kohtaan myös niiden keskuudessa, jotka eivät vielä opiskele logistiikkaa. ”Koko logistiikka-ala vaatii kasvojen kohotusta niin nuorten ja heidän vanhempiensa kuin alanvaihtajien silmissä. Pyrimme luomaan työlle merkityksellisyyttä kiteyttämällä kiertueella 20 vuoden kokemuksemme sisälogistiikasta”, kertoo Sohlman. 

Leanwarella ollaan vakuuttuneita siitä, että paras osaamisen lopputulos Suomessa syntyy oppilaitosten jatkuvasti kehittyvän opetustyön, alaa kehittävän yhdistystoiminnan ja aktiivisten yritysten yhteistyönä. ”Korkeakoulut nimesivät tulevat eduskuntavaalit jo osaamisvaaleiksi ja alan yhdistystoimintaa toteuttavat jo esimerkiksi Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry sekä Limowa ry. Yrityskentän vastuussa haluamme luoda uuden standardin”, toteaa Sohlman.

”Visiomme on tehdä suomalaisista yrityksistä maailman kilpailukykyisimpiä. Koulutus on ollut menestyksen tie Suomessa ja panostaminen tulevaisuuden tekijöiden osaamiseen on edelleen merkittävin tekijä Suomen talouskasvun takaamisessa. Oppilaitoksissa nähdään varmasti alan toimijoiden yhteistyön arvo. Meillä on hienoja kokemuksia oppilaitosyhteistyöstä, esimerkiksi Tampereen ja Münchenin ammattikorkeakoulujen kanssa toteuttamastamme varastonohjauksen pelillistämishankkeesta. Toivottavasti mahdollisimman moni sisälogistiikkaa kouluttava oppilaitos ottaa meihin yhteyttä ja pyytää Leanwaren oppilaitoskiertuetta omalle kampukselleen”, päättää Sohlman.

Lue lisää oppilaitoskiertueen sisällöstä ja ilmoittaudu: https://leanware.fi/fi/leanwaren-oppilaitoskiertue-2019/

Median yhteydenotot:
Mira Sohlman, liiketoimintajohtaja, Leanware Oy, puh. 040 8444 323, mira.sohlman@leanware.fi

Oppilaitosten yhteydenotot:
Elina Vartiainen, Software Delivery Director, Leanware Oy, puh. 040 706 1429, elina.vartiainen@leanware.fi


Leanware Oy on tamperelainen kaupanalan, logistiikan ja teollisuuden tietojärjestelmiin erikoistunut asiantuntija- ja ohjelmistotalo, jonka visiona on tehdä suomalaisista yrityksistä maailman kilpailukykyisempiä. Leanwaren ydinosaamista on rakentaa tehokkaampi prosessi liiketoimintaa tukevilla tietojärjestelmillä, kuten varastonhallinta- ja logistiikkaratkaisuilla. Yritys työllistää noin 100 henkeä ja vuoden 2017 liikevaihto oli 8,5 M€.

JAA