Päämainos

Transval osti KV Turvan

Transval palvelee 1 300 myymälää Suomessa yrityskaupan jälkeen.

11.03.2020
Teksti Esko Lukkari

Transval on laajentanut myymäläpalveluiden palveluvalikoimaansa ostamalla KV Turvan. KV Turva on erikoistunut kaupan hävikinhallintaan. 

Kauppa kasvattaa Transvalin hyllytyspalvelujenkattavuutta Suomessa. Vuonna 2015 perustetussa KV Turvassa on noin 200 työntekijää Suomessa ja sen liikevaihto vuonna 2019 oli noin 5,4 miljoonaa euroa. Transvalilla on lähes 5 000 työntekijää. 

Transval tiedotti kaupasta 5.3.

Kauppa toteutuu heti

Transval on aiemmin kasvattanut ulkoistetun sisälogistiikan liiketoimintaansa voimakkaasti teollisuuden puolella. 

Transval ja KV Turvan omistajat allekirjoittaneet 5.3. sopimuksen, jonka mukaan Transval ostaa KV Turva Oy:n koko osakekannan. Kauppa toteutetaan heti. 

”Transval palvelee myymäläpalveluissa koko maan kattavasti noin 1300 myymälässä. Palvelemme esimerkiksi kauppaketjuja, kauppiaita tai suoraan elintarviketeollisuutta. Yrityskauppa KV Turvasta tuo palveluvalikoimaamme lisän erityisesti kauppojen hävikinhallintaan ja etämonitorointiin”, sanoo tiedotteessa Transvalin sisälogistiikka liiketoimintaa johtava Kaj Nurminen

KVTurvan myymälöissä toimivilla henkilöillä on turva-alan peruskoulutus. Henkilöt toimivat apuna kaupan eri tehtävissä, kuten hyllysaatavuuden optimoinnissa, tuotteiden hävikin hallinnassa ja kassatyössä sekä etävalvonnassa. 

Kivijalkakaupoista hypermarketeihin

KV Turvan toimitusjohtaja Lasse Heikkinen uskoo, että Transvalin ja KV Turvan kauppa tuo uusia mahdollisuuksia.

 ”Palvelukokonaisuutemme kattaa kaikki myymälät pienistä kivijalkamyymälöistä aina hypermarket-tasolle”, hän sanoo.

 ”Verkkokauppa ja kaupan digitalisaatio tuovat kasvun mahdollisuuksia myymäläpalveluihin. Pienet toimipisteet toimivat tulevaisuudessa automaatioperusteisesti, jolloin näiden toimipisteiden etävalvonta ja verkkokaupan luovutukset kasvavat. KV Turvan palvelutarjonta tarjoaa juuri tähän täydelliset ratkaisut. Me palvella joustavasti aina kulloisessakin myymälän volyymi-ja sesonkiajassa”, Nurminen sanoo.

KV Turvan palvelut asiakkaille jatkuvat, kaupalla ei ole vaikutusta henkilöstön työsuhteisiin, myös johto jatkaa yhtiön palveluksessa. Yhtiö toimii omalla brändillään osana Transvalia ja sen yhteystiedot pysyvät entisellään.

JAA