Päämainos

Uusi Transval aloittaa huhtikuussa

Sisälogistiikan mahtiyhtiö on vahva tekijä teollisuuden ja rakentamisen sisälogistiikassa.

01.04.2019
Teksti Esko Lukkari

Uusi sisälogistiikan mahtiyhtiö Transval aloittaa toimintansa huhtikuun alussa, kun Postin sisälogistiikkayhtiö Flexo ja Transval yhdistyvät. Uusi yhtiö toimii nimellä Transval.

Transval tiedotti asiasta 27.3.

Flexon yhdistymisen jälkeen Suomen suurimmassa sisälogistiikkayhtiössä Transvalissa työskentelee yli 4 600 logistiikka-alan työntekijää Suomessa ja Baltian maissa. Transval on saanut asiakkaikseen monia merkittäviä teollisuus- ja rakennusalan yhtiöitä.

Transval ylti vuonna 2017 reilun 148 miljoonan euron liikevaihtoon ja yhtiössä oli tuolloin 3 500 työntekijää. Posti ei ole julkistanut Flexon liikevaihtoa.

Risto Vilo johtaa Transvalia

Transval on nykyään Postin omistama tytäryhtiö. Posti osti Transvalin viime vuonna ja kilpailuviranomainen hyväksyi kaupan tämän vuoden alussa. Postille teollisuuden ja rakentamisen sisälogistiikkaan siirtyminen on iso haaste. Transvalia pitkään johtanut ja yhtiötä voimakkaasti kasvattanut toimitusjohtaja Risto Vilo johtaa tosin uutta yhdistynyttäkin yhtiötä.

Yhdistyminen ei Postin Logistiikan ulkoistusratkaisut-liiketoiminnan johtajan Harri Kämpän mukaan edellytä asiakkailta mitään toimenpiteitä eikä sillä ole vaikutusta asiakkaiden nykyisiin sopimuksiin tai palveluihin.

Flexon nykyiset asiakkaat siirtyvät yhdistymisen jälkeen Transvalin asiakkaiksi, ja palvelut jatkuvat normaalisti. Myös yhteyshenkilöt pysyvät samoina.

”Yhdistymisessä saavutettavat synergiaedut hyödyttävät molempien yhtiöiden asiakkaita. Yhdessä Postin kanssa Transval tarjoaa asiakkaille markkinoiden laajimmat ja ainutlaatuisen kattavat logistiikan ulkoistusratkaisut kuljettamisesta varastointiin sekä asiakkaiden tiloissa tapahtuvat sisälogistiikan ratkaisut ja ammattiosaajien joustavan käytön”, Kämppä sanoo TRansvalin tiedotteessa.

AVAINSANAT

Transval

JAA