Päämainos

Vauraste lähtee Nurminen Logisticsilta

Nurminen Logistics on joutunut vaikeaan kierteeseen nopeiden johtajavaihdosten takia.

26.05.2020
Teksti Esko Lukkari

Nurminen Logistics Oyj:n toimitusjohtaja Tero Vauraste on ilmoittanut irtisanoutuvansa. Hän jättää tehtävänsä viimeistään 24.8.2020.

Yhtiö tiedotti Vaurasteen lähdöstä 24.4. 

Yhtiön hallitus oli viime kuussa päättänyt tehdä Vaurasteelle suunnatun osakeannin ja Vauraste oli hyväksynyt annin ehdot. Siksi hänen nopea lähtönsä oli yllätys.

Nurminen Logisticsin hallitus tiedotti 25.5. että yhtiön hallituksen puheenjohtaja Olli Pohjanvirta nimitetään väliaikaisesti yhtiön toimitusjohtajaksi. Vauraste toimii toimitusjohtajan ja johtoryhmän jäsenten tukena täysipäiväisesti 25.7.2020 asti.

Pohjanvirran mukaan Vaurasteen lähdön syynä on se, että hän on hakenut Ilmatieteen laitoksen pääjohtajan paikkaa eikä voi siksi jatkaa Numinen Logisticsin palveluksessa (HS 26.5.)

Lyhyitä pestejä

Nurminen Logisticsin johtajakaruselli saa Vaurasteen lähdöstä uutta vauhtia. Vauraste ehti olla yhtiössä  vain reilut kuusi kuukautta. Edellisen toimitusjohtaja Ville Ihon pesti jäi viiteen kuukauteen, koska hän siirtyi Terveystalon toimitusjohtajaksi.

Yhtiössä ovat sekä myynnistä että kaupallisista toiminnoista vastaavat johtavat vaihtuneet tiuhaan. Viime viikolla yhtiön jätti myyntijohtaja Mikko Virtanen ja hieman aiemmin talousjohtaja Teppo Talvinko.

Yhtiöllä on ollut myös talousvaikeuksia ja se on tehnyt tappiota. Yhtiössä on käyty myös monet yt-neuvottelut. Vuonna 2019 yhtiön liikevaihto oli 69,3 miljoonaa euroa (78,9) ja liiketulos -8,5 miljoonaa euroa (-6,0). Yhtiössä on noin 170 työntekijää.

Nurminen Logistics (aiemmin Johan Nurminen Oy) on vuonna 1886 perustettu logistiikkapalveluita tarjoava pörssiyhtiö. Yhtiö tuottaa huolinta- ja tavarankäsittelypalveluita sekä rautatiekuljetuksia ja niihin liittyviä projektikuljetuspalveluita. Yhtiön päämarkkinat ovat Suomessa sekä Venäjällä ja sen lähialueilla.

JAA