Päämainos
Verkkokaupan pakkauksen avaaminen on ensimmäinen ja tärkein kosketuspiste brändin ja kuluttajan välillä.
Sisälogistiikka 04.04. 10:23

Verkkokaupan pakkauksen avaaminen on ensimmäinen ja tärkein kosketuspiste brändin ja kuluttajan välillä.

Verkkokaupassa pakkauksen ulkonäöllä on väliä

"Aikaisemmin yrityksillä saattoi olla ajatuksia, että tuote on jo myyty, kun se tilataan verkosta, eikä siihen tarvitse panostaa."

04.04.2022
Teksti Helena Raunio

"Pakkaaminen on sellainen ala, jossa on jo puolityötä pysyä kehityksen perässä”, sanoo pakkaussuunnittelija Outi Oravainen DesignCompanystä.

”Päivittäistavarakaupan sykli on nopea ja raju. Esimerkiksi jäätelöfirmat saattavat tuoda kymmeniä uutuuksia yhtä sesonkia kohden.”

Oravainen muistuttaa, että kaupan hyllyssä pakkauksella on vain muutama sekunti aikaa ”myydä tuote”, kun asiakas skannaa hyllyä silmillään. Uutuuksia halutaan kokeilla.

”Eksponentiaalisesti kasvava verkkokauppa näkyy pakkaussuunnittelussa. On tärkeää, minkälainen verkkokaupan pakkaus suunnitellaan. Aikaisemmin yrityksillä saattoi olla ajatuksia, että tuote on jo myyty, kun se tilataan verkosta, eikä siihen tarvitse panostaa. Mutta verkkokaupan pakkauksen avaaminen onkin juuri ensimmäinen ja tärkein kosketuspiste brändin ja kuluttajan välillä. Hyvällä pakkauksella pystytään ohjaamaan kuluttajan verkkokaupan kokemusta.”

Brändäys etunenässä

Oravainen kertoo, että tällä hetkellä lähes kaikkien asiakkaiden briiffeissä pakkauksista halutaan myös ekologisia.

”Pelkkä brändäys ei tulekaan enää etunenässä, vaan myös ympäristöasioihin kiinnitetään huomiota. Suuret yritykset tietävät jo suunnittelutyön alkaessa, minkälaiset reunaehdot heillä on tuotannon näkökulmasta. Pakkaussuunnittelijan tehtävä on tietää, millä tavalla pakkaus brändätään, jotta se varmasti liikkuu hyllystä kuluttajien ostoskoriin.”

Suunnittelutyössä on mukana materiaalisuunnittelu, samoin tekninen puoli.

”Joudun ottamaan pakkausta suunnitellessani huomioon, minkälainen pakkauskone yrityksessä on. Jos pakkauslinjaa ei uusita, saattaa olla, että nykyistä pakkausmuotoa ei voi vaihtaa esimerkiksi kartonkipakkaukseen.”

Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

”Pelkkä brändäys ei tule enää etunenässä, vaan myös ympäristöasioihin kiinnitetään huomiota”, sanoo pakkaussuunnittelija Outi Oravainen DesignCompanystä.

Pakkaussuunnittelijan kannalta ideaali on sellainen yritys, jolla on omillakin palkkalistoillaan pakkauskehityksen osaamista. Tällöin pakkaus-
koneiden mahdollisuudet tulevat varmimmin käyttöön ja on tiedossa, minkälaisia materiaaleja koneissa voidaan käyttää.

”Silloin, kun otamme käyttöön uusia materiaaleja, on tehtävä ensin useita testejä. Esimerkiksi elintarvikkeissa pitää testata tuotteiden säilyvyys.”

Suunnittelutyöhön kuuluu myös se, millä tavalla kuljetuspakkaukset lavataan osana logistiikkaa. Tavoitteena on saada mahtumaan mahdollisimman paljon tuotteita eurolavalle tai vastaavalle.

Moduuliajattelu heijastuu suunnitteluun

Päivittäistavarakaupalla on moduuliajattelu, eli he haluavat kuljetuslaatikot tietyissä mitoissa, jotta ne mahtuvat automaattivarastojen hyllyihin.

Myyntieräpakkauksillakin on kaupan mitoitustoiveita. Myyntieräpakkausten pitää olla helppoja purkaa, ja materiaalien helppoja kierrättää.

Aikaisemmin myyntierät saattoivat olla muovitettuja, jolloin ne pysyivät logistiikkaketjussa hyvässä kunnossa. Keskusliikkeiden ohjeistuksissa ei tätä enää toivota, vaan suositaan aaltopahvia.

Siksi myös pakkauksien pakkaus pitää suunnitella tarkkaan.

”Pakkausten ekologisuuden näkökulma johtaa siihen, että nyt investoidaan myös uusiin pakkauslinjoihin.”

Pakkaukset kertovat viestin

Kaikilla toimijoilla on tarve pakata ekologisemmin ja siitä kannattaakin viestiä myös kuluttajille ja asiakkaille.

”Pakkausmerkintöihin halutaan tehdä muutoksia, jotta viesti menisi entistä paremmin perille. Yritykset haluavat kertoa parannuksista selkokielellä.”

Miten nämä pakkaamisen muutokset sitten kustannetaan? Muoviin pakattu tuote on usein edullisempi kuin kartonkiin pakattu. Kierrätetystä materiaalista valmistettu pakkaus on kalliimpi kuin neitseelliseen materiaaliin pakattu.

Suuret yhtiöt ehkä pystyvät ottamaan osan kustannustaakasta itselleen, mutta aina ei yrityksellä ole rahkeita siihen, vaan ekologisuus nostaa hintaa.

Outi Oravainen on ollut mukana lukuisissa projekteissa, joissa on lanseerattu uusi brändi tai uudistettu konsepti.

JAA