
Johtaja vaihtoi isot yritykset omaan firmaan
Lidlin, Broman Groupin, VR:n ja Neste Oilin johtotehtävissä meritoituneen Antti Tiitolan mukaan kyvykäs, osaava hankintaorganisaatio on kansainvälisesti menestyvän yrityksen ehdoton kulmakivi.
06.02.2023
Teksti Esko Lukkari kuvat Broman Group
Komean uran useissa suurissa yrityksissä tehnyt Antti Tiitola, 55, päätti kesällä 2021, että päivätöiden aika on ohi. Hän haluaa elämäänsä uuden rytmin: töitä tehdään kaksi viikkoa kuukaudessa ja nekin pöytälaatikossa olleessa omassa yrityksessä.
”Olen yksin firmassani, mutta minulla on kuusi yhteistyökumppania, joista yksi on Suomen Osto- ja Logistiikkayhdistys LOGY ry. Kalenteriani en enää pistä täyteen, vaan keskityn täysin niihin yrityksiin, joille työskentelen. Nyt ehdin aamulla lukea lehdet ja juoda kahvin rauhassa”, hän naurahtaa.
Tiitola oli elänyt yli 30 vuotta kalenterin puristuksessa ja isojen organisaatioiden johtopaikoilla. Varsinkin pandemian vuosina hän sai puheluita jopa yöaikaan, kun jollakin työntekijällä oli paha olo ja pelko huomisesta. Tiitola tiesi, että tuosta stressistä hän pääsisi vain yhden miehen yrityksessään.
Hänen uuteen rytmiinsä kuuluu nyt myös Suomen Golfliiton puheenjohtajuus, kuntoilua, matkustelua ja enemmän aikaa perheen kanssa. Hänellä on lisäksi hallitusvastuita ja muun muassa LTP Logisticsin hallituksen jäsenyys.
Kaupallisen alan koulutuksen Suomessa ja Saksassa hankkinut Tiitola aloitti työuransa teknisen tukkukaupan yhtiössä Örumissa vuonna 1992. Siellä hän viihtyi kahdeksan vuotta ja työskenteli lähinnä hankinnassa ja sai oppia asiakaskokemuksen merkityksestä.
Lidlin toimitusjohtajuus teki tunnetuksi
Vuonna 2000 Tiitolasta tuli eräänlainen julkkis, kun hänet valittiin Suomeen vyöryneen saksalaisen päivittäistavaraketjujätin Suomen ensimmäiseksi toimitusjohtajaksi.
Lidliä hän johti 10 vuotta, perusti 130 myymälää Suomeen ja väänsi kättä saksalaisyhtiön johdon kanssa vaikkapa kassahihnan pituudesta Suomessa. Suomalaisille kun ei lyhyt saksalaismalli kelvannut. Tiitola voitti väännön ja suomalaisasiakkaat saivat haluamansa kassahihnamallin.
Pari kertaa Tiitola ehti tavata Lidl-vuosinaan myös Lidlin perustajan ja hyvin tarkasti yksityisyyttään varjelevan Dieter Schwarzin. Schwarz omistaa yli 100 miljardin dollarin liikevaihtoa pyörittävän Schwarz Groupin.
Tiitolaan saksalainen työkulttuuri, ahkeruus ja perusteellisuus on tehnyt vaikutuksen.
”Saksassa on paljon vakaita Mittelstand-yrityksiä. Raju kilpailu, tarkkaan hiottu asiakastuntemus ja paneutuminen käyvät malliksi muillekin. Meillä Suomessa on turhan paljon luuloja osaamisestamme, mutta vähemmän näyttöjä. Sanomme esimerkiksi elintarvikkeitamme maailman parhaiksi. Niin sanovat muutkin pohjoismaalaiset, ranskalaiset ja italialaiset sanovat sen lisäksi tuotteitaan maailman parhaimmiksi”, hän naurahtaa.
Lidlistä Tiitola siirtyi VR:n matkustajaliikenteen johtajaksi vuonna 2012. Seuraavan kolmen vuoden aikana VR hankki paljon uutta kalustoa, vetureita ja vaunuja.
”Se oli isojen hankintojen aikaa”, hän sanoo.
Seuraava työpaikka oli Neste Oilin vähittäismyynnin johtaminen parin vuoden ajan.
”Pääsin itsekin tankkaamaan apulaisena Airbus 330 -konetta ja viemään lämmitysöljyä Sipooseen omakotitaloasiakkaille”, hän muistelee.
Broman Group testaa Ruotsin markkinoita
Broman Groupiin kuuluvan Motonetin toimitusjohtajaksi Tiitola siirtyi vuonna 2016. Autoilun, retkeilyn, kalastuksen ja muita vapaa-ajan tuotteita myyvä tavarataloketju nousi noina vuosina alansa kotimaiseksi kärkiyritykseksi. Tiitola sai myöhemmin vastuulleen koko Broman Groupin eli myös AD Varaosamaailman, Finntestin ja Broman Logisticsin johtamisen.
Broman Groupin johtamisesta Tiitola luopui vuonna 2022. Motonet testaa konseptinsa toimivuutta kivikovilla Ruotsin markkinoilla.
Tiitola puhuu entisten työnantajiensa liiketoiminnoista vain yleisellä tasolla. Motonetista hän sanoo, että sen ydinliiketoimintaan kuulunut autovaraosamyynti oli hyvin erilaista liiketoimintaa kuin vaikkapa yrityksen kalastuksen tai metsästyksen tuotteet.
”Autojen varaosat ovat siinä mielessä selkeää liiketoimintaa, että autoihin hankitaan varaosia kulutuksen ja iän tuomilla kriteereillä ja niitä myyvä yritys hankkii niitä taas varastoon noiden tietojen perusteilla. Kalastustarvikkeissa yritys joutuu taas arvioimaan tarkkaan kuluttajakäyttäytymistä ja trendejä ja tekemään hankintojaan niiltä pohjin”, hän sanoo.
Toimitusketjuista Tiitolalla on omien sanojensa mukaan ”aika konservatiivinen näkemys”. Parhaiten menestyneet yritykset hallitsevat hänen mukaansa itse toimitusketjuaan, kuten vaikkapa Ikean ja Lidlin tapaan monet saksalaisyritykset. Myös Motonet on pitänyt toimitusketjun hallussaan.
”Ei tämäkään tosin mikään yksiselitteinen asia ole. Joskus on syytä liiketoimintamallin mukaan käyttää maahantuojia, agentteja tai muita yhteistyökumppaneita”, hän sanoo.
Tiitolan mukaan kyvykäs, osaava hankintaorganisaatio on kansainvälisesti menestyvän yrityksen ehdoton kulmakivi. Toisekseen vain raju kotimainen kilpailu ja siinä menestyminen antaa yritykselle edellytykset menestyä kansainvälisillä markkinoilla.