Keskuskauppakamarin Päivi Wood: EU:n strateginen häiriönsietokyky puntarissa lähikuukausina
03.08. 06:11

Keskuskauppakamarin Päivi Wood: EU:n strateginen häiriönsietokyky puntarissa lähikuukausina

Keskuskauppakamarin johtava asiantuntija Päivi Wood arvioi, että isossa osassa Tšekin heinäkuussa alkanutta puheenjohtajuuskautta hallitsevat pakolaiskriisin hallinta, Ukrainan tukeminen ja elpymistoimet sekä EU:n talouden strateginen häiriönsietokyky.

03.08.2022
Teksti Esko Lukkari kuvat Keskuskauppakamari

EU:n jäsenmaista koostuvan neuvoston kokousten puheenjohtajuus siirtyi heinäkuun alussa Tšekille. Keskuskauppakamari tiedotti asiasta 12.7.

Woodin mukaan EU:ssa tehdään työtä myös puolustuskyvyn ja kyberturvallisuuden vahvistamiseksi EU:ssa ja energiariippuvuudet Venäjästä halutaan katkaista energiasektoria uudistamalla.

”Venäjän hyökkäyssodan aiheuttama pakolaiskriisi on Euroopassa suurin toisen maailmansodan jälkeen. Rahoituksen ja keinojen yhteensovittaminen tilanteen helpottamiseksi on ensiarvioisen tärkeää, myös EU-rahoitusta pyritään kohdentamaan niille jäsenmaille, jotka ovat vastaanottaneet sotapakolaisia”, sanoo Wood tiedotteessa.

Sisämarkkinat tärkeitä suomalaisyrityksille

Koronapandemia ja Ukrainan sota ovat lisänneet epävarmuutta markkinoilla, inflaatio kasvanut ja globaalit toimitusketjut ovat osoittaneet haavoittuvuutensa. Woodin mukaan EU:n haasteena on taklata hiipuva talouskasvu. Tšekin kaudella halutaan edistää vähähiilisyyttä ja vaihtoehtoisten energiamuotojen monipuolistamista. RePowerEU-suunnitelmaa viedään eteenpäin.

“RePowerEU- suunnitelmaa rahoitetaan RRF-välineen kautta, rahoituksen allokaatiot ovat keskustelujen ytimessä. Myös huolet kotitalouksien taloudellisesta kestävyydestä kohoavien hintojen myötä tulevat värittämään Tšekin puheenjohtajuuskaudella tehtävää työtä ”, Wood sanoo.

Wood korostaa, että EU:n sisämarkkinoiden toimivuus on erittäin tärkeää suomalaisille yrityksille. Eurooppalaisen kilpailukyvyn ja resilienssin parantaminen sekä strategisten raaka-aineiden, osien ja tuotteiden saatavuuden takaaminen ovat keskiössä Tšekin puheenjohtajuuskaudella.

”Eurooppalaisen teollisuuden digitalisaation ja automaation kiihdyttäminen samoin kuin kilpailukykyisen tuotannon laajentaminen Euroopassa on tärkeää talouden kestävyyden näkökulmasta. Riippuvuuden vähentäminen tuontiraaka-aineista linkittyy vahvasti myös kiertotalouden edistämiseen EU:ssa”, hän sanoo.

JAA

LUETUIMMAT