Päämainos
Halvemmat investointi- ja logistiikkakustannukset kallistivat vaakakupin Rotterdamin puolelle.
16.03. 09:43

Halvemmat investointi- ja logistiikkakustannukset kallistivat vaakakupin Rotterdamin puolelle.

Kiristyvä kilpailu vei Nesteen investoinnin Rotterdamiin

Öljyalan kuusi suurta ovat tulossa mukaan biopolttonesteiden valmistukseen.

16.03.2021
Teksti Esko Lukkari kuvat Neste

Neste rakentaa odotetusti seuraavan ison uusiutuvia polttonesteitä valmistavan biojalostamon Rotterdamiin. Halvemmat investointi- ja logistiikkakustannukset olivat Nesteen 15.3. antaman tiedotteen mukaan pääsyy ratkaisuun.

Kilpailuasetelman muuttuminen on kuitenkin toinen perussyy Nesteen päätökseen investoida Rotterdamiin.

Kilpailuasetelma uusiutuvissa polttoaineissa muuttuu lähivuosina ratkaisevasti, kun perinteisen öljyteollisuuden jätit rynnivät mukaan uusiutuvien valmistukseen. Nesteen dominanssi uusiutuvien markkinoilla on jäämässä siten lyhyeksi.

Esimerkiksi öljyalan ns. kuusi suurta eli Shell, Exxon, BP, Chevron, Eni ja Total ovat kertoneet lisäävänsä alan investointejaan. Siksi Nesteen on varmistettava uusiutuvien raaka-aineiden saantinsa ja esimerkiksi logistinen kilpailuasemansa jakelussa suurten asiakkaittensa lähellä, kun kilpailu kovenee.

Neste tekee jo yhteistyötä hollantilaisen Shellin kanssa esimerkiksi lentokoneissa käytettävän biopolttoaineen markkinoinnissa. Shell on kertonut tehneensä jakelusopimuksen uusiutuvasta lentopolttoaineesta esimerkiksi Amazonin, DHL Expressin ja Amsterdamin Schipholin lentokentän kanssa. Rotterdamin biojalostamon yksi avaintuote on juuri lentokoneiden biopolttoaine.

Esimerkiksi Exxon kertoi viime vuonna alkavansa valmistaa 2,5 miljoonaa barrelia uusiutuvaa dieseliä Kalifornian jalostamossaan jo vuonna 2022. 

BP puolestaan kertoi viime vuonna, että se vähentää tulevaisuudessa öljyntuotantoaan 40 prosenttia ja kymmenkertaistaa investointinsa uusiutuvaan energiaan. Yhtiön arvion mukaan fossiilisen öljyn kysyntä putoaa 75 prosenttia vuoteen 2050 mennessä. 

AVAINSANAT

Neste

JAA