
Kittilän kultakaivoksen verojalanjälki 73 miljoonaa
Agnico Eagle ylti 485 miljoonan euron liikevaihtoon ja maksoi yhteisöveroa 38 miljoonaa.
25.02.2025
Teksti Esko Lukkari
Agnico Eagle Finlandin Kittilän kultakaivoksen liikevaihto oli viime vuonna 485 miljoonaa euroa. Yhtiön verojalanjälki eli verot ja veroluontoiset maksut olivat 73 miljoonaa euroa. Siitä yhteisöveron osuus oli 38 miljoonaa.
Verojalanjälkeä kasvattivat yhteisöverokertymä sekä viime vuoden alusta voimaan tullut kaivosmineraalivero. Verokertymään on laskettu mukaan myös Agnico Eagle Finlandin vuotuinen Suomen valtiolle maksama rojaltimaksu, jota yhtiö maksoi 8,4 miljoonaa euroa.
Kultatuotanto kasvoi
Yhtiö tuotti kultaa yhteensä 218 860 unssia (noin 6 800 kg). Se on yhtiön historian suurin.
Yhtiö tiedotti tuloksestaan 14.2.
Suurikuusikon maanalaisen kaivoksen malmituotanto oli noin kaksi miljoonaa tonnia. Hankintojen kokonaisarvo oli 249 miljoonaa euroa, ja niiden kotimaisuusaste oli 93 prosenttia. Yhtiö investoi noin 77 miljoonalla eurolla.
”Olemme tyytyväisiä siitä, että voimme tuoda oman merkittävän panoksemme työpaikkojen ja verojalanjäljen myötä niin Kittilän kuin Lapin alueen elinvoimaisuuteen ja aluetalouteen”, Agnico Eagle Finland Oy:n toimitusjohtaja Jani Lösönen sanoo tiedotteessa.
Kaivos voi yhä laajentaa
Vuoden 2023 aikana yhtiö sai päätökseen laaja investointiohjelmansa, ja vuonna 2024 se kertoo tiedotteen mukaan keskittyneensä erityisesti tuotannon optimointiin, jolla luodaan toimintaedellytyksiä ja kilpailukykyä pitkälle tulevaisuuteen. Kittilän kaivoksen alueella tehdyt malminetsintätutkimukset ovat osoittaneet, että laajennuspotentiaalia on muun muassa nykyisten malmivarojen ala- ja pohjoispuolella.
Kaivoksen ympäristöjalanjälkeä on pystytty tiedotteen mukaan pienentämään kehittämisen ja ympäristöinvestointien avulla. Kaivoksella ei ollut ympäristölupaehtopoikkeamia vuonna 2024.
Vuonna 2024 turvallisuussuoriutuminen oli Kittilän kaivoksen historian paras ja poissaoloon johtaneiden tapaturmien taajuus oli ennätyksellisen alhainen.
Lähivuosien painopisteenä on hyödyntää toteutettuja pitkän tähtäimen investointeja parhaalla mahdollisella tavalla sekäjatkaa aktiivista malmietsintää kaivoksella ja sen lähialueilla.