Koiviston Autolle 300 miljoonan euron rahoituspaketti
Rahaa käytetään sähköbussien hankintaan.
26.02.2026
Teksti Esko Lukkari
CapMan Infran kohdeyhtiö Koiviston Auto Group, Suomen suurin linja-autoyritys, on solminut 300 miljoonan euron rahoituspaketin kansainvälisen konsortion kanssa.
Paketin myönsi Nord/LB:n, ABN AMROn, Edmond de Rothschildin, LBP AM:n ja Siemensin konsortio.
Rahoitusjärjestely koostuu konsernin nykyisten lainojen uudelleenrahoituksesta ja uudesta kasvurahoituksesta tukemaan yhtiön investointeja nopeasti kasvavaan sähköbussikalustoon.
Rahoituspaketin ovat myöntäneet Nord/LB:n, ABN AMROn, Edmond de Rothschildin, LBP AM:n ja Siemensin muodostama rahoittajaryhmä. Järjestely vahvistaa Koiviston Auton rahoituspohjaa ja tuo merkittävää joustavuutta yhtiön kestävään joukkoliikenteeseen keskittyvän kasvustrategian toteuttamiseen.
CapMan tiedotti paketista 23.2.
Koiviston Autolle 50 sähköbussia
CapMan Nordic Infrastructure I -rahasto hankki Koiviston Auton joulukuussa 2021 tukeakseen yhtiön laajentumista ja operatiivista kehitystä. Konserni on edelläkävijä päästöttömän joukkoliikenteen siirtymässä Suomessa. Yhtiöllä on noin 300 sähköbussia, ja yli 50 uuden sähköbussin odotetaan aloittavan liikennöinti vuoden 2026 aikana, mikä edelleen vauhdittaa kaluston sähköistymistä.
“Uudelleenrahoituksen onnistunut toteutuminen on Koiviston Auto Groupille merkittävä virstanpylväs”, sanoo tiedotteessa Koiviston Auto Groupin toimitusjohtaja Henrik Mikkola.
“Laajan ja korkeatasoisen rahoittajajoukon vahva tuki korostaa liiketoimintamme vakautta ja pitkän aikavälin strategiamme kestävyyttä. Rahoitus mahdollistaa investointien jatkamisen sähköiseen liikkumiseen sekä luotettavien, kestävien ja korkealaatuisten joukkoliikennepalveluiden tarjoamisen eri puolilla Suomea.”
“Koiviston Auto Groupilla on keskeinen rooli joukkoliikenteen vihreässä siirtymässä Suomessa”, sanoo Ville Poukka, CapMan Infran Managing Partner.
“Uudelleenrahoitus vahvistaa merkittävästi yhtiön taloudellista perustaa ja mahdollistaa sähköbussi-investointien jatkamisen laajassa mittakaavassa”.