
Mika Hussosta Matkahuollon uusi toimitusjohtaja
IT-taustainen Husso on aiemmin ollut Telialla Suomen liittymäliiketoiminnan johtajana.
31.01.2023
Teksti Esko Lukkari
Matkahuollon uutena toimitusjohtajana on aloittanut 16.1. Mika Husso. Vt. toimitusjohtajana lokakuusta saakka toiminut Teemu Naatula jatkaa yhtiön varatoimitusjohtajana ja talousjohtajana.
Husso siirtyy Matkahuollolle IT- ja teleliikennealalta. Hän on toiminut aiemmin Telialla muun muassa Suomen liittymäliiketoiminnan johtajana sekä Ruotsin televisio- ja laajakaistaliiketoiminnan johtajana. Koulutukseltaan hän on diplomi-insinööri ja kauppatieteiden maisteri
Matkahuolto tiedotti nimityksestä 16.1.
90 vuotta täyttävä Matkahuolto on ottanut viime vuosina harppauksia digitalisaation kehittämisessä. Matkahuolto on noussut tiukasti kilpaillussa markkinassa toimialansa arvostetuimpien brändien kärkeen.
Husso sanoo olevansa innoissaan päästessään jatkamaan työtä yhtiön menestyksen rakentajana myös tulevaisuudessa. Hän sanoo tiedotteessa uskovansa avoimeen ja sparraavaan johtamistyyliin ja siihen, että yhtiön menestys luodaan jatkossakin yhdessä matkahuoltolaisten kanssa.
”Matkahuolto on suomalaisessa yhteiskunnassa keskeisessä asemassa oleva yhtiö, jonka luotsaaminen on arvokas tehtävä. Nyt luotu perusta on niin vahva, että sille on hyvä rakentaa Matkahuollon seuraavaa vaihetta. Osana muutosmatkaa yhtenä tärkeänä tavoitteenamme on taata asiakkaillemme markkinoiden kiinnostavimmat ja sujuvimmat palvelut”, Husso sanoo.