
Monet Pirkanmaan kunnat jättämässä Lentorata Oy:n
Valtion jälkeen yhtiön suurin osakas Tampere asettaa jäämisensä ehdoksi lisäraiteen rakentamisen.
27.09.2023
Teksti Esko Lukkari kuvat Shutterstock/LVM
Valtion aikomus muuttaa Suomi Rata Oy:n nimi Lentorata Oy:ksi ja lopettaa Suomi Radan suunnittelu kokonaan on johtamassa Pirkanmaan yhtiöiden joukkolähtöön uudesta yhtiöstä.
Ainakin Kangasala, Nokia, Akaa ja Parkano ovat Aamulehden 20.9. julkaiseman uutisen mukaan lähdössä yhtiöstä. Suomi Rata Oy:ssä valtiolla on 51 prosentin osuus ja Suomen pääradan kaupungit ja kunnat ovat olleet siinä mukana vähemmistöosuudella. Samat omistussuhteet olisi tarkoitus säilyttää myös Lentorata Oy:ssa.
Aamulehden haastatteleman Nokian kaupunginjohtajan Eero Väänäsen mukaan kaupunki lähti Suomi Rata-hankeyhtiöön, koska oletti sen sopeuttavan ratainvestointeja ja Nokian kaupunkiseudun voimistumista. Lentoratayhtiöön kaupunki ei sen sijaan olisi lähdössä, koska vastaavia hyötyjä ei tulisi.
Tampereen ehtona kolmas raide
Tampereen kaupunki ja Pirkkala ovat asettaneet Aaamulehden ehdoksi Lentoratayhtiöön osallistumiselle, että Tampereelle saakka radalle rakennetaan kolmas raide. Tampere on ollut Suomi Rata Oy:ssa suurin yksittäinen kaupunkiosakas reilulla 7,17 prosentin osuudellaan.
Tampere on sijoitus Suomi Rata Oy:ssa on 12 miljoonaa euroa ja pienempien kaupunkien ja kuntien sitä vähemmän.
Aamulehden haastattelema valtion neuvotteleva viranhaltija Altti Iskola sanoo, että Lentorata Oy:n pienevä pääoma mahdollisesti korvattaisiin, on neuvottelukysymys. Iskolan mukaan osakkailla on oikeus erota yhtiöstä, jos sen tarkoitus ei enää palvele niiden käyttötarkoitusta.