Päämainos
Moni maa kuljettaa raakapuuta 70 tonnin autoilla
20.09. 11:39

Moni maa kuljettaa raakapuuta 70 tonnin autoilla

Raakapuun autokuljetusta kartoitettiin globaalisti Itä-Suomen yliopiston johdolla.

20.09.2023
Teksti Esko Lukkari

Itä-Suomen yliopiston globaalin tutkimuksen mukaan puutavara-autojen pienimmät sallitut massat ovat Japanissa. Siellä puutavara-autoyhdistelmien massat jäävät alle 40 tonnin.

Vastaavasti suurimmat sallitut kokonaismassat ovat yli 70 tonnia operoitaessa yli 8-akselisilla puutavara-autoyhdistelmillä. Tällaisia maita ovat Argentiina, Australia, Brasilia, Etelä-Afrikka, Kanada, Ruotsi, Suomi, Uruguay ja Yhdysvallat (Michiganin osavaltio).

Itä-Suomen yliopiston ja 34 muun yliopiston, tutkimuslaitoksen ja yrityksen tutkimuksessa kerättiin kattava yleiskuva teollisen raakapuun autokuljetuksesta maailmalla.

Itä-Suomen yliopisto tiedotti asiasta 8.9.

YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestön, FAO:n tilastojen mukaan globaalisti viime vuosina teollisen raakapuun hakkuut ovat olleet noin 2000 miljoonaa kuoretonta kiintokuutiometriä vuodessa. Suomalaisittain kuorellisina kiintokuutiometreinä määriteltynä raakapuun hakkuut ovat olleet lähes 2300 miljoonaa kiintokuutiometriä vuosittain.

Raakapuun autokuljetusta dokumentoitiin

Raakapuun kaukokuljetuksesta globaaleja tilastoja ei tuota mikään taho. Siitä, mikä on kunkin kaukokuljetusmuodon (auto, juna ja alus/uitto) osuus eri maissa, ei ole tilastotietoa eikä minkälaisella puutavara-autokalustolla ja mitä matkoja raakapuuta kuljetetaan. Myös kuljetuskustannuksista tiedot puuttuvat.

Monissa maissa on poikkeuksia suurimmissa sallituissa puutavara-autoyhdistelmien kokonaismassoissa. Esimerkiksi joillakin tieverkoston osilla on käytössä korkeammat kokonaismassat, myös talvella on mahdollisuus käyttää korkeampia kokonaismassoja, tai viranomaisten erikoisluvalla on mahdollisuus ajaa suuremmilla kokonaismassoilla.

Viidennes tutkimuksen vastaajista kertoi, että heidän maassaan on suunnitelmia nostaa suurimpia sallittuja ajoneuvoyhdistelmien kokonaismassoja naapurimaiden tasolle raakapuukuljetusten jouhevoittamiseksi.

Raakapuukuormissakin on isoja eroja

Tutkimuksen mukaan korkeat kokonaismassat puutavara-autoissa merkitsevät isompia raakapuukuormia. Esimerkiksi Argentiinassa, Australiassa, Brasiliassa, Etelä-Afrikassa, Kanadassa, Ruotsissa, Suomessa ja Yhdysvalloissa (Michigan) voidaan saavuttaa yli 45 tonnin raakapuukuormia autokuljetuksessa. Saksassa raakapuukuormat jäävät 20 tonnin tuntumaan autokuljetuksessa.

Autokuljetus on raakapuun pääasiallinen kaukokuljetusmuoto lähes kaikissa tutkimusmaissa. Vain Tanskassa autokuljetuksen osuus oli alle 50 prosenttia raakapuun kaukokuljetusmääristä. Koko tutkimusaineistossa vuonna 2019 autokuljetuksen osuus oli 89 prosenttia.

Kuljetusmatkoissa ja -kustannuksissa iso haarukka

Raakapuun keskimääräinen kaukokuljetusmatka autokuljetuksessa oli 128 kilometriä. Bulgariassa, Puolassa, Turkissa ja Uruguayssa keskimääräiset kaukokuljetusmatkat olivat yli 200 kilometriä. Lyhimmät kaukokuljetusmatkat olivat Japanissa, Tanskassa, Virossa ja Sloveniassa, missä ne jäivät alle 60 kilometrin.

Raakapuun keskimääräiset kaukokuljetuskustannukset autokuljetuksessa olivat 11,1 euroa kuljetettua puutonnia kohden. Vaihteluväli kustannuksissa maittain oli 4–24 euroa/raakapuutonni. Autokuljetuksessa keskimääräisen kaukokuljetusmatkan noustessa raakapuun kaukokuljetuskustannukset kasvoivat. Toisaalta puutavara-autoyhdistelmien kokonaismassojen kasvaessa keskikaukokuljetuskustannukset autokuljetuksessa laskivat.

Suhteellisen alhaiset suurimmat sallitut kokonaismassat maantiekuljetuksissa ja pitkät kaukokuljetusmatkat nostavat kaukokuljetuskustannuksia. Yksi ratkaisu on, että käytettäisiin suurempia sallittuja kokonaismassoja. Helpoin keino lienee kaukokuljetusten parempi suunnittelu, jolla lyhennetään keskikaukokuljetusmatkaa ja vähennetään tyhjänä ajoa, sekä varmistetaan, että kuljetettava raakapuukuorma on täynnä.

Itä-Suomen yliopiston ja yhteensä 34 muun yliopiston, tutkimuslaitoksen ja yrityksen tutkimuksessa selvitettiin suurimmat sallitut kokonaismassat raakapuun autokuljetuksessa eri maissa, autokuljetuksen osuus raakapuun kokonaiskaukokuljetusmääristä ja raakapuun autokuljetuksessa keskimääräinen kuormakoko, kaukokuljetusmatka ja -kustannukset maittain.

Tutkimus toteutettiin kyselytutkimuksena raakapuun kaukokuljetusasiantuntijoille ja -tutkijoille kuhunkin Euroopan maahan, missä raakapuun hakkuut olivat yli miljoona kiintokuutiometriä kuoren alta mitattuna vuonna 2019.

JAA