Päämainos
Neste ostaa raaka-aineyhtiö Agri Tradingin USA:sta
09.09. 10:35

Neste ostaa raaka-aineyhtiö Agri Tradingin USA:sta

Neste on hankkinut amerikkalaisyhtiön ohella muitakin uusiutuvien raaka-aineita kerääviä yhtiöitä.

09.09.2021
Teksti Esko Lukkari

Neste ostaa amerikkalaisen Agri Tradingin ja sen rinnakkaisyhtiöt. Agri Trading on yksi Yhdysvaltojen suurimmista uusiutuvien jätteiden sekä rasva- ja öljytähteiden toimittajista. Kauppa edellyttää viranomaishyväksyntää.

Neste on aiemmin hankkinut uusiutuvia jäte- ja tähderaaka-aineita toimittavia yhtiöitä Euroopasta ja Yhdysvalloista. Se omistaa nyt hollantilaisen IH Demeterin, Bunge Loders Croklaanin ja Count Terminalin sekä yhdysvaltalaisen Mahoney Environmentalin.

Neste tiedotti kaupasta 7.9.

Agri Trading sijaitsee Minnesotassa, Yhdysvalloissa, ja on perustettu 1977. Se on noussut johtavaksi toimijaksi eläinrasvajätteen, käytetyn paistorasvan, teknisen maissiöljyn ja muiden kasviöljyjen kaupassa Yhdysvaltojen 48 osavaltiossa sekä Kanadassa, Meksikossa ja Euroopassa. Yhtiön hallitsee kuljetuksia, logistiikkaa, uudelleen lastausta ja vientipalveluita, mikä mahdollistaa oikea-aikaiset raaka-aineiden noudot ja jakelun.

“Yrityskauppa tukee uusiutuvien tuotteiden kasvustrategiaamme ja vahvistaa globaalia uusiutuvien raaka-aineiden hankintaamme sekä toimintaamme Yhdysvalloissa. Agri Trading täydentää aiempaa Mahoney Environmentalin yritysostoamme Yhdysvalloissa laajalla uusiutuvien raaka-aineiden hankintaverkostollaan ja tehokkaalla logistiikallaan”, sanoo tiedotteessa Nesteen toimitusjohtaja Peter Vanacker

Neste saa paikallisia raaka-aineita

“Ilmastonmuutoksen torjunta on Yhdysvalloissa ensisijaisen tärkeää, ja uusiutuvat tuotteet ovat olennainen osa ratkaisua, koska ne mahdollistavat ilmastotoimet nyt”, sanoo Jeremy Baines, Neste US:n toimitusjohtaja.

Kaupan avulla Neste saa aiempaa enemmän paikallisia raaka-aineita ja valmistaa niistä uusiutuvia tuotteita, jotka tulevat amerikkalaisen kuljetusjärjestelmän käyttöön.

Neste jalostaa jätteitä, tähteitä ja raaka-aineita uusiutuviksi polttoaineiksi sekä muovien ja muiden materiaalien vastuullisiksi raaka-aineiksi. Kehittämänsä NEXBTL-teknologian avulla yhtiö voi jalostaa erilaisia uusiutuvia jätteitä, tähteitä ja öljyjä polttoaineiksi ja muiksi tuotteiksi.

AVAINSANAT

Neste

JAA