
Sandvikille Vuoden 2023 teollisuusteko-tunnustus
Kolmen kärjen muodostivat Sandvikin ohella Bluefors ja Isot Koneet Keskustorilla -tapahtuma.
28.09.2023
Teksti Esko Lukkari
Vuoden teollisuusteko tunnustuksen saa tänä vuonna Sandvik. Tunnustus jaettiin Alihankinta -tapahtuman yhteydessä Tampereella 26.9. Palkintoperusteiden mukaan Sandvik on tehnyt muun muassa laajaa ja vaikuttavaa verkostotyötä.
Valtakunnallinen teollisuuden merkitystä ja arvostusta nostava tunnustus jaettiin kolmatta kertaa.
Tämän vuoden palkintoraadin muodostivat Erkki Ahola, Uudet teknologiat -kokonaisuuden johtaja Teknologiateollisuudesta, päätoimittaja Harri Junttila Tekniikka & Talous -lehdestä, Valmet Automotiven tuotantojohtaja Antero Karhu, projektipäällikkö Sami Siurola Alihankintamessuilta sekä asiakkuusvastaava Heini Wallander Business Tampereesta.
Business Tampere tiedotti asiasta 26.9.
”Uudistanut elegantisti vanhaa toimialaa”
Palkintoraadin mukaan Sandvikin konseptikone Amelia toimii inspiroivana esimerkkinä siitä, mitä Suomessa osataan tehdä. Yritys uudistaa äärimmäisen elegantilla insinööriluovuudella vanhaa toimialaa.
Sandvikin teknologiajohtaja Jani Vilenius vastaanotti palkinnon viime vuoden voittajalta, Valmet Automotiven tuotantojohtaja Antero Karhulta.
"Otamme ilolla vastaan Vuoden teollisuusteko 2023- tunnustuksen. Olemme tehneet viime vuoden aikana merkittävän teknologialoikan lanseeratessamme maanalaisen, täysin sähköisen ja autonomisen konseptikoneen kaivosasiakkaillemme", sanoo Vilenius tiedotteessa.
Ehdokkaita etsittiin avoimella kampanjalla kesän ja alkusyksyn 2023 aikana.
"Pitkäjänteinen yhteistyö yliopistojen ja tutkimuslaitosten kanssa, sekä muiden yhteistyökumppaniemme kanssa on Sandvikille tärkeää ja isossa osassa menestystä. On hienoa, että investointimme kestävän kehityksen mukaisiin teknologiaratkaisuihin huomioidaan ja tuo tulosta”, Vilenius sanoo.
"Monta erinomaista tekoa jäi finalistikolmikon ulkopuolelle. Kolmen kärkeen sijoittuivat Sandvikin lisäksi Bluefors ja Isot Koneet Keskustorilla -tapahtuma. Oli ilo nähdä, miten laadukkaita yrityksiä, investointeja ja kehitystyötä eri puolella Suomea tehdään”, sanoo teollisuuden asiakkuusvastaava Heini Wallander Business Tampereesta.