
Selvitys: Savon oikorata toisi junayhteydet Itä-Suomeen kustannustehokkaammin kuin Itärata
Lahden kaupunki, Päijät-Hämeen liitto ja Heinolan kaupunki esittävät Itärata-keskustelun vaihtoehdoksi olemassa olevien rataosuuksien kehittämistä ja Savon oikoradan rakentamista.
05.09.2022
Teksti Ilmari Tuomivaara
Tuoreen selvityksen mukaan nostamalla nopeuksia nykyisillä rataosuuksilla sekä jatkamalla Lahden oikorataa Mikkeliin asti matka-aikasäästöt Itä-Suomen suuntaan voidaan saavuttaa nopeammin ja pienemmillä kustannuksilla.
Itäradan suunnittelu työn alla
Helsinki–Porvoo–Kouvola-välille kaavaillun Itäradan on suunniteltu nopeuttavan kulkuyhteyksiä Itä-Suomen suuntaan. Lahden kaupungin, Päijät-Hämeen liiton sekä Heinolan kaupungin julkaiseman selvityksen mukaan Itäradan lupaamat säästöt matka-ajassa pystytään kuitenkin saamaan aikaan muilla keinoilla nopeammin ja murto-osalla kustannuksista.
Proxion Plan Oy:n toteuttamassa selvityksessä Itä-Suomen raideliikenteen parantamista tarkastellaan kolmesta eri näkökulmasta: nykyisten ratojen kehittäminen ja nopeuksien nostaminen, Savon oikoradan rakentaminen Lahti–Mikkeli-osuudelle sekä Itäradan rakentaminen.
Nostamalla Lahden oikoradan ja Karjalan radan nopeuksia voidaan saavuttaa merkittävät matka-aikasäästöt suhteessa kustannuksiin. Olemassa olevien rataosuuksien nopeutta on mahdollista nostaa jopa 300 kilometriin tunnissa kohtalaisen pienillä toimenpiteillä, jotka ovat toteutettavissa lyhyellä aikajänteellä. Hintaa parannuksille kertyisi noin 200 miljoonaa euroa, kun taas Itäradan kustannukset nousevat miljardiluokkaan.
Lyhyemmät matka-ajat Itä-Suomeen Savon oikoradan avulla
Nykyisten rataosuuksien kehittämisen lisäksi Lahden kaupunki, Päijät-Hämeen liitto sekä Heinolan kaupunki ehdottavat uuden rataosuuden rakentamista Lahti-Heinola-Mikkeli-välille. Näin Helsinki-Mikkeli-välille muodostuisi uusi Savon oikorata, joka parantaisi sekä Lahden seudun kaukoyhteyksiä että Savon ja Kainuun saavutettavuutta. Esimerkiksi matka-aika Mikkelistä Helsinkiin kestäisi vain tunnin ja 24 minuuttia nykyisen kahden ja puolen tunnin sijasta. Kuopioon päästäisiin Helsingistä noin kolmessa tunnissa.
Savon oikoradan rakentaminen onnistuisi myös paljon Itäradan rakentamista nopeammin.
”Helsinki-Lahti-oikorata on rakennettu vain noin 15 vuotta sitten, joten kannattaa ehdottomasti hyödyntää valmista, hyvässä kunnossa olevaa rataa”, painottaa Lahden kaupunginjohtaja Pekka Timonen.
“Ratojen nopeudennosto ja uusi Lahti–Heinola–Mikkeli-ratayhteys tarjoavat kustannustehokkaan yhteysratkaisun myös itäiselle Suomelle, mukaan lukien Kouvola, Lappeenranta ja Joensuu. Tämä ratkaisu nopeuttaisi merkittävästi usean yliopistokaupungin ja maakuntakeskuksen yhteyksiä sekä keskenään että pääkaupunkiseudulle”, sanoo Heinolan kaupunginjohtaja Jari Parkkonen.
Selvityksen tuloksia esitellään tarkemmin päättäjille järjestettävässä seminaarissa syksyn aikana.
AVAINSANAT
Itärata