Paavo Nõgene. Kuva: Tallink Grupp
Tallinkin toimitusjohtaja vaihtuu
Yhtiötä kahdeksan vuoden ajan johtanut Paavo Nõgene jättää tehtävänsä tänä keväänä.
23.02.2026
Teksti Vaula Aunola
Paavo Nõgenen viimeinen työpäivänsä Tallinkin johtoryhmän jäsenenä on 22.5.2026.
”Paavo Nõgene on ollut poikkeuksellinen johtaja Tallinkille erittäin haastavien kriisivuosien aikana. Haluan kiittää häntä syvästä omistautumisesta ja merkittävästä panoksesta yhtiön johtamisessa vaikeiden aikojen läpi. Tallinkilla on vahva perusta ja hyvät lähtökohdat tulevaan”, Tallink Gruppin hallintoneuvoston puheenjohtaja Enn Pant toteaa yhtiön tiedotteessa.
”Jokaisen johtajan on arvioitava, tuoko hän edelleen lisäarvoa yhtiölle vai voiko hänestä tulla este tulevalle kehitykselle. Olen johtanut Tallinkia kahdeksan vuotta ja vienyt yhtiötä eteenpäin kolmen merkittävän kriisin aikana: pandemian, sodan ja toimintamaidemme taloudellisen taantuman. Nyt on aika luovuttaa kapula seuraavalle johtajalle, joka voi jatkaa Tallinkin kehittämistä ja johtamista”, kommentoi Paavo Nõgene.
Tallink Gruppin hallintoneuvosto käynnistää uuden toimitusjohtajan hakuprosessin.