
Teknologiateollisuus perustaa uudenlaisen resilienssifoorumin
Tarkoituksena on vahvistaa yritysten ja yhteiskunnan varautumista erilaisiin kriisitilanteisiin.
12.06.2025
Teksti Esko Lukkari
Teknologiateollisuus ry käynnistää elinkeinoelämälähtöisen Resilienssifoorumin. Tarkoitus on kehittää yritysten ja yhteiskunnan varautumista, vahvistaa arvoketjuja ja varmistaa, että suomalainen osaaminen kantaa kriisienkin keskellä.
”Foorumin perustaminen kumpuaa siitä tosiasiasta, että Suomi pärjää vain, jos sen suurin vientiala menestyy. Teknologiateollisuus puolestaan menestyy vain, jos se kestää paineita ja muuttuvia olosuhteita, sanoo Teknologiateollisuus ry:n toimitusjohtaja ja Resilienssifoorumin puheenjohtaja Minna Helle tiedotteessa 4.6.
Geopoliittiset jännitteet, teknologiset murrokset, ilmastoriskit ja toimitusketjujen haasteet eivät ole poikkeuksia, vaan uusi normaali. Suomi ei ole irrallaan maailmasta, ja erityisesti vientivetoiselle teknologiateollisuudelle globaali toimintaympäristö on kriittinen.
”Me emme halua jäädä reagoimaan, haluamme olla edellä. Resilienssi ei ole puolustautumista, vaan ennakointia, ketteryyttä ja kykyä jatkaa uudella tavalla myös kriisin hetkellä. Se on kasvun, investointien ja uskalluksen perusta”, Helle sanoo.
Kokoaa yhteen eri tahoja
Resilienssifoorumi yhdistää teknologiayrityksiä, viranomaisia, tutkimusorganisaatioita ja huoltovarmuustoimijoita. Se tuottaa ajantasaista tilannekuvaa, yhteisiä analyysimalleja ja konkreettisia työkaluja kaikkien teknologia-alan yritysten käyttöön.
Foorumilla viisi painopistettä
Foorumin työ perustuu viiteen painopistealueeseen keskittyen kokonaisiin, globaaleihin arvoketjuihin:
- Logistiikka ja liikenneinfrastruktuuri
- Energia ja sen saatavuus
- Raaka-aineet, ekologiset kriisit
- Kyberturvallisuus, hybridiuhkatoiminta, data
- Terveydenhuollon toimitusvarmuus
Foorumiin kutsutaan mukaan Teknologiateollisuus ry:n jäsenyrityksiä, joiden toiminta kytkeytyy kriittisiin arvoketjuihin. Lisäksi mukana ovat valikoidut yhteistyökumppanit, kuten ministeriöt, viranomaiset, huoltovarmuusorganisaatiot ja tutkimuslaitokset.