Päämainos

Telia palkkaa 101 dataeksperttiä

Yhtiö käynnistää Amazon Web Servicesin kanssa 2000 työntekijänsä uudelleenkoulutuksen.

24.05.2022
Teksti Esko Lukkari

Telia Inmics-Nebula, Telian julkisten pilvipalveluiden asiantuntijayksikkö palkkaa 101 uutta osaajaa lähinnä pilvipalveluihin ja data-analytiikkaan Helsinkiin, Jyväskylään, Turkuun, Ouluun, Tampereelle, Lahteen, Vaasaan, Kuopioon ja Joensuuhun.

Telia Company kouluttaa myös toimintamaissaan jopa 2000 nykyistä työntekijää data- ja pilviasiantuntijoiksi seuraavan kolmen vuoden aikana.

Telia tiedotti asiasta 17.5.

Telia Inmics-Nebula hakee kokeneiden osaajien lisäksi nuoria tulevaisuuden lupauksia. Osaajia haetaan muun muassa pilvipalveluiden ja data-analytiikan pariin sekä ICT-ympäristöjen modernisointi- ja digitalisaatiohankkeisiin.

”Kehitämme jatkuvasti ICT-ympäristöjen modernisointiin ja julkisiin pilvipalveluihin liittyviä kyvykkyyksiämme. Tätä varten olemme perustaneet oman pilviyksikön, jonka kautta pystymme entistä paremmin palvelemaan asiakkaitamme. Nyt käynnistettävät rekrytoinnit ovat Suomen mittakaavassa merkittävät, ja niiden myötä tulemme vahvistamaan osaamistamme ja alueellista läsnäoloamme entisestään”, sanoo tiedotteessa Telia Inmics-Nebulan toimitusjohtaja Jarno Kekäläinen.

Telia Company käynnistää yhteistyössä Amazon Web Servicesin (AWS) kanssa sisäisen koulutusohjelman 2 000 työntekijän kouluttamiseksi AWS- ja pilviteknologioihin seuraavan kolmen vuoden aikana. Ohjelma kiihdyttää Telian muutosmatkaa ja Cloud First -strategian käyttöönottoa jokaisessa toimintamaassa. Tämän lisäksi Telia järjestää tänä vuonna oman erityiskoulutuksen Suomessa työskenteleville tuleville pilviasiantuntijoille.

”Osaava ja jatkuvasti kehittyvä henkilöstömme on kaiken perusta. Meillä on mahdollisuus toteuttaa omia ura- ja kouluttautumistoiveita monipuolisesti sekä kehittyä ja edetä kansainvälisessä konsernissa”, Kekäläinen sanoo.

AVAINSANAT

Telia

JAA