Päämainos

Turpeen alasajo kolhii kolmea maakuntaa

Koneyrittäjien Liitto vaatii tukitoimia Pohjois- ja Etelä-Pohjanmaalle sekä Keski-Suomeen.

24.02.2021
Teksti Esko Lukkari

Pellervon taloustutkimus PTT:n tekemän selvityksen mukaan turpeen käytön vähentäminen näkyisi taloudessa merkittävimmin kolmessa maakunnassa: Pohjois-Pohjanmaalla, Etelä-Pohjanmaalla ja Keski-Suomessa.

Luvatut kansalliset tukitoimet halutaankin keskittää näihin maakuntiin. PTT julkisti selvityksensä 16.2.

”Tukitoimet ovat tarpeen ja ne auttaisivat turvetoimijoiden lisäksi myös pahiten kärsivien alueiden taloutta”, sanoo Koneyrittäjien varatoimitusjohtaja Simo Jaakkola.

Jaakkolan mukaan turvetoimialan talousvaikutuksista ei saa käsitystä tarkastelemalla valtakunnantason lukuja. Turveala on keskittynyt tiettyihin seutukuntiin ja alan vaikeudet ovat erityisen kipeitä näissä seutukunnissa. Muutosta hän vertaa merkittävän tehtaan lopettamiseen jollain paikkakunnalla.

Toimialan bruttoarvo puoli miljardia

PTT:n mukaan turvetoimialan tuotannon bruttoarvo oli puoli miljardia euroa vuonna 2019 ja työllisyys 1 400 henkilötyövuotta. Koko toimiala työllisti arviolta 2 500 henkilötyövuotta. 

Turvetoimiala on keskittynyt Pohjois-Pohjanmaalle, Etelä-Pohjanmaalle ja Keski-Suomeen. Suhteessa alueen kokoon ylivoimaisesti suurin merkitys toimialalla on maakunnista Etelä-Pohjanmaalla ja seutukunnista Luoteis-Pirkanmaalla ja Haapavesi-Siikalatvalla. Näissä seutukunnissa turpeen nosto muodostaa noin kaksi prosenttia alueen yritysten työllisistä ja kolme prosenttia jalostusarvosta.

”Turvetoimialalle tarvitaan nyt kansallisia tukitoimia. Yksi tärkeimmistä toimista olisi turvata turpeen rooli huoltovarmuuden takaajana. Oikein toteutettuna se toisi osalle alan yrityksistä jatkuvuutta ja toisaalta mahdollistaisi alan yrityksillekin oikeudenmukaista siirtymää kohti vähähiilisempää yhteiskuntaa. Turpeella on merkittävä rooli myös ruoantuotannossa kasvualustojen ja eläintenpidossa kuivikkeiden materiaalina. Turve on osa sekä energian- että ruuantuotannon huoltovarmuutta”, Jaakkola sanoo.

Hävikki 400-600 työpaikkaa

Turpeen käytön puolittuessa esimerkiksi Pohjois- ja Etelä-Pohjanmaalla työllisten välitön määrä molemmissa maakunnissa vähenisi reilut 100 henkilötyövuotta, ja välilliset vaikutukset mukaan luettuna yhteensä 400 henkilötyövuotta. 

Turpeen käytön väheneminen 75 prosentilla taas laskisi näissä molemmissa maakunnissa välitöntä työllisyyttä vajaa 200 henkilötyövuotta ja välillinen työllisyys mukaan luettuna reilut 300 henkilötyövuotta, eli yhteensä 600 henkilötyövuotta.

PTT:n mukaan koko maan tasolla turve korvautuu muilla energian lähteillä, ja talous sopeutuu uuteen tilanteeseen. Korvaavat työpaikat eivät välttämättä synny samoille aloille kuin turpeen arvoketjusta katoavat, joten vaikutukset paikallisesti voivat jäädä pitkäaikaisiksi.

AVAINSANAT

turvetuotanto

JAA