
Teknologiateollisuuden pääekonomisti Petteri Rautaporras
USA:n tullit iskevät kipeästi Suomen avainvientialoihin
Yhdysvaltain viennin osuus on noin 10 prosenttia sekä Teknologia- että Metsäteollisuudessa.
08.04.2025
Teksti Esko Lukkari kuvat Teknologiateollisuus
Yhdysvaltojen viennin osuus Suomen kahden tärkeimmän vientialan eli Teknologiateollisuuden ja Metsäteollisuuden viennistä on liki yhtä suuri.
Teknologiateollisuuden tavaraviennin arvosta se on noin 10 prosenttia. Suurin paino on elektroniikka- ja sähköteollisuudessa, jossa Yhdysvaltojen osuus on peräti 16 prosenttia viennin arvosta.
Metsäteollisuudelle USA on kolmanneksi tärkein vientimarkkina ja sen osuus alan 12,1 miljardin euron viennistä oli 9,2 prosenttia (noin 1,1 miljardia euroa). Suomalaisen metsäteollisuuden päämarkkinat säilyvät Euroopassa ja Kaakkois-Aasiassa
Teknologiateollisuuden viennistä karkeasti kaksi kolmasosaa menee Eurooppaan. Suomi vie paljon välituotteita, joita käytetään osina tai komponentteina toisen yrityksen tuotteissa. Jos siis saksalainen konepaja saa vähemmän tilauksia Yhdysvalloista, ostaa se myös vähemmän välituotteita Suomesta.
Vaikutuksia on vielä vaikea arvioida
”Näiden epäsuorien vaikutusten arviointi on erittäin vaikeaa, mutta merkittäviä ne joka tapauksessa tulevat olemaan”, sanoo Teknologiateollisuuden pääekonomisti Petteri Rautaporras liiton 3.4. julkaisemassa tiedotteessa.
”Näin laajat ja kansainväliset tullit Yhdysvaltojen kauppakumppaneille muuttaisivat toteutuessaan tavaravirtoja, markkinoiden kilpailuasetelmia ja vaikeuttaisivat talouden näkymän arviointia”, sanoo Metsäteollisuus ry:n pääekonomisti Maarit Lindström liittonsa tiedotteessa 3.4.
Rautaportaan mukaan kauppasota vaikuttaa nyt vääjäämättömältä ja mikäli investointeja laitetaan jäihin, on varsin todennäköistä, että orastava kasvu kuihtuu tullitakatalven vuoksi ennen se kuin pääsi edes kunnolla käynnistymään.
Mikäli jatkoneuvottelut epäonnistuvat ja Yhdysvallat säilyttää esitetyt tullit, Euroopan paperiteollisuuden liitto Cepi vaatii Lindströmin mukaan EU:lta nopeita vastatoimia. Samalla liitto suosittelee, että vastatoimien listalta poistetaan tuotteet, joiden saatavuuden heikentyminen voisi vaarantaa tuotantoketjut.