Päämainos
Tikkurila on kaavoitettu keskusta-alueeksi, joka tavoittelee korkeaa uudisrakentamista.
18.10. 09:09

Tikkurila on kaavoitettu keskusta-alueeksi, joka tavoittelee korkeaa uudisrakentamista.

Vantaan ratikka alittaa Tikkurilan yli puolen kilometrin pituisessa tunnelissa

Vantaalle suunnitellaan parhaillaan omaa pikaratikkaa, joka parantaa kaupungin poikittaisyhteyksiä.

18.10.2021
Teksti Ilmari Tuomivaara kuvat Ximonic / Simo Räsänen

Vantaan uusi yleiskaava ohjaa kaupungin kasvua kestävien joukkoliikennereittien, kuten suunnitteilla olevan pikaratikan, varrelle. Arvioiden mukaan Itä-Vantaalta lentokentälle ulottuvalla alueella asuu 30 vuoden päästä noin 37 000 asukasta. Yli 19 kilometriä pitkä ratikkalinja on jaettu kolmeen suunnittelualueeseen.

Vantaan ratikan keskimmäisen osuuden Tikkurilan keskustan ja juna-aseman läpi suunnittelusta vastaa Sitowise. Pääosan matkaa ratikka kulkee kallion sisään louhitussa tunnelissa.

"Ratikka tulee keskelle tiivistä kaupunkiympäristöä, joten rakentaminen vaatii äärimmäisen tarkkaa vaiheistusta ja yhteensovitusta olemassa olevien rakenteiden kanssa", kertoo Sitowisen tiedotteessa hankkeen projektipäällikkö Juha Väätäinen.

Ratikka kulkee tunnelissa kaupungin ali

Ensimmäisenä noin 1,6 kilometrin laajuisesta alueesta tarkistetaan aikaisemman vaiheen yleissuunnitelmat ja selvitykset. Näin varmistetaan, että lähtötiedot ovat riittävät ja rakenneratkaisut toimivat.

Suunnittelualue alkaa Tikkurilan länsiosasta Kielotieltä.

"Maanpäällisillä osuuksilla katu- ja ratasuunnittelu on suhteellisen suoraviivaista", kertoo Sitowisen Sillat ja infrarakenteet -yksikön johtaja Ari Savolainen.

Tärkeintä on runkomelun ja -tärinän hallinta, jotta ratikka ei heikennä alueen asumisolosuhteita tai puistojen viihtyisyyttä.

Varsinaiset haasteet alkavat, kun ratikka sukeltaa Asematien kohdalta yli puolen kilometrin pituiseen tunneliin. Vaativat pohjaolosuhteet vaihtelevat matkan varrella, kun tunneli kulkee rakennusten, kuten Tikkuparkin, ohi sekä Tikkurilan vilkasliikenteisen ratapihan ja Kauppakeskus Dixin ali.

"Tunneli louhitaan pohjavesirajan alapuolelle 6–12 metrin syvyyteen, joten rakennuksia on tuettava ja kuormia ohjattava hallitusti maaperään", Savolainen toteaa.

"Tunneliin tulee myös useita poistumisteitä sekä asemalaitureille vieviä liukuportaita ja hissejä."

Liikenteen solmukohtaa kehitetään vastuullisesti

Tikkurila on yksi Helsingin seudun joukkoliikenteen tärkeimmistä solmukohdista. Myös uuden ratikkayhteyden suunnittelussa halutaan edistää kestävää liikkumista kokonaistaloudellisesti ja vastuullisesti.

"Siksi tunnelin rakenneosien käyttöikä on vähintään 100 vuotta", Savolainen sanoo.

Myös kiertotalous on osa hankkeen tavoitteita. Sitowisen asiantuntijat tekevät suunnittelun aikana alueselvityksen rakentamisesta syntyvistä ylijäämämassoista, maavaroista ja materiaalitarpeesta.

"Tunnelityömaalla syntyviä maa-aineksia onkin mahdollista hyödyntää ratikan lisäksi Vantaan kaupungin muissa rakennushankkeissa", Savolainen sanoo.

JAA