Päämainos
Verkkokauppa putosi alkuvuoden aikana
31.05. 09:13

Verkkokauppa putosi alkuvuoden aikana

Suomessa vaatekauppa putosi 12 ja EU-maissa jopa liki 17 prosenttia alkuvuoden aikana.

31.05.2022
Teksti Esko Lukkari

Verkkokaupan suosio on laskussa niin Suomessa kuin EU-maissakin. Esimerkiksi vaatteiden verkkokauppa putosi Suomessa alkuvuoden aikana liki 12 prosenttia ja EU-maissa jopa 16,7 prosenttia.

Business Finlandin verkkokaupan asiantuntijan Leevi Parsaman mukaan lasku ei ollut yllätys.

Asiasta kertoo Kauppalehti 31.5.2022 Parsaman mukaan tämän vuoden alun lukuja verrataan viime vuoden lukuihin, jolloin verkkokauppa oli koronapandemian takia todella korkealla tasolla ja ihmiset välttelivät fyysisiä kauppakäyntejä.

Kun koronatiulanne on nyt helpottanut, ovat kuluttajat palanneet nyt kauppoihin ja ravintoloihin ja se näkyy Parsaman mukaan verkkokaupan luvuissa.

Euroopassa verkkokauppa on hänen mukaansa kasvanut keskimäärin 15 prosentin vuositahtia viimeisen 10 vuoden aikana. Korona kiihdytti kasvua, mutta nyt kasvu on tasaantumassa ns. normaalitasolle.

Pidemmällä aikavälillä Parsama uskoo verkkokaupan kasvun jatkuvan ja suomalaisista verkkokaupan menestyjistä hän mainitsee Woltin ja Swappien.

AVAINSANAT

verkkokauppa

JAA