Päämainos
Verkon markkinapaikat halutaan sääntelyyn Euroopassa
15.10. 07:00

Verkon markkinapaikat halutaan sääntelyyn Euroopassa

Elinkeinoelämä haluaa sääntelyä sosiaalisen median palveluille ja verkon markkinapaikoille.

15.10.2021
Teksti Esko Lukkari

Kolmekymmentä eurooppalaista elinkeinoelämän organisaatiota ja kansalaisjärjestöä ovat laatineet vetoomuskirjeen EU:n päätöksentekijöille verkon markkinapaikkojen sääntelyn tiukentamista. 

Järjestöt vaativat, että markkinapaikoille säädetään selkeät velvollisuudet, kuten velvollisuus palvelua käyttävien elinkeinonharjoittajien tunnistamiseen. Niiden mielestä toimijoiden pitäisi osoittaa, että heidän tarjoamansa tavarat ja palvelut täyttävät EU:n vaatimukset. 

Kaupan Liitto tiedotti asiasta 12.10.

Järjestöjen mukaan markkinapaikoilla tulisi olla velvollisuus jäädyttää tai lopettaa palvelu sellaiselta käyttäjältä, joka ei noudata velvollisuuksiaan.

Vetoomuksen allekirjoittajat edustavat teollisuutta, kaupan alaa, ympäristötoimijoita ja kuluttajia. Kaupan alan kannalta on tärkeää, että markkinapaikat tunnistavat niitä käyttävät kauppiaat ja puuttuvat tehokkaasti vaarallisten tai muutoin laittomien tavaroiden ja palveluiden myyntiin.

Järjestöt vetoavat europarlamentaarikoihin ja jäsenmaiden edustajiin neuvostossa, jotta nämä ottaisivat huomioon verkon markkinapaikkojen erityispiirteet neuvotellessaan digipalvelusäädöksen sisällöstä. Kyseinen asetus kattaa joukon sähköisiä palveluita, joihin kuuluvat myös alustapalvelut kuten sosiaalisen median palvelut ja verkon markkinapaikat.

”Asetus on odotettu, koska se päivittää välityspalveluiden tarjoamista koskevat säännöt tälle vuosikymmenelle. Nykyiset säännöt perustuvat parikymmentä vuotta vanhaan direktiiviin sähköisestä kaupankäynnistä ja vaikka sen perusperiaatteet toimivat edelleen, uudistukset ovat välttämättömiä”, sanoo Ilari Kallio Kaupan liiton johtava asiantuntija.

Markkinapaikoille selkeitä velvoitteita

Sääntely on Kallion mukaan tarpeen, sillä verkon markkinapaikoilla on jatkuvasti tarjolla tavaroita ja palveluita, jotka ovat vaarallisia, väärennettyjä, haitallisia ympäristölle tai muilla tavoin laittomia.

”Toiminnasta on haittaa niin kuluttajille kuin ympäristölle, ja samalla kilpailussa häviävät yhteisiä sääntöjä kuuliaisesti noudattavat eurooppalaiset elinkeinonharjoittajat”, Kallio sanoo.

”Tavoitteena on muistuttaa markkinapaikkojen merkityksestä, jotta kuluttajien oikeuksien vahvistaminen, ympäristöstä huolehtiminen sekä yritysten reilu kilpailu turvataan”.

Palvelu pitäisi voida lopettaakin

Markkinapaikoille pitäisi liiton mukaan säätää velvollisuus palvelua käyttävien elinkeinonharjoittajien tunnistamiseen. Elinkeinonharjoittajien pitäisi osoittaa, että tavarat ja palvelut täyttävät EU:n vaatimukset. Palvelu tulisi jäädyttää tai lopettaa käyttäjiltä, jotka eivät noudata velvollisuuksiaan.

”Nyt tehtävällä digipalvelusäädöksellä luodaan pohja, johon muussa lainsäädännössä verkkoalustoille asetettavat yksityiskohtaisemmat kuluttajansuoja-, tuoteturvallisuus- ja ympäristövaatimukset nojaavat”, Kallio sanoo.

EU-komissio antoi esityksen digipalvelusäädöksestä viime joulukuussa, ja sen jälkeen asetusta on työstetty parlamentissa ja neuvostossa. Parlamentin valiokunnissa käsittely on kriittisessä vaiheessa: sisämarkkina- ja kuluttaja-asioiden valiokunta äänestää marraskuun alussa. Sen jälkeen asia etenee täysistuntoon.

Neuvostossa asetusta on käsitelty ja on mahdollista, että jäsenmaat saavuttavat yhteisen näkemyksen vuodenvaihteen tienoilla. Jos aikataulu pitää, parlamentin, neuvoston ja komission väliset neuvottelut asetuksen sisällöstä alkavat Ranskan puheenjohtajuuskaudella keväällä 2022.

AVAINSANAT

markkinapaikat

JAA