Päämainos
6G lippulaivahanke sai jatkorahoitusta
Teknologia 13.01. 08:49

6G lippulaivahanke sai jatkorahoitusta

Suomen Akatemia rahoittaa kymmentä lippulaivaohjelmaa yli 100 miljoonalla eurolla.

13.01.2022
Teksti Esko Lukkari

Suomen Akatemia on myöntänyt jatkorahoituksen kuudelle lippulaivaohjelman osaamiskeskittymälle. Lippulaivahankkeita rahoitetaan 67,5 miljoonalla eurolla vuosina 2022–2026. 

Yksi lippulaivahanke on 6G langaton verkkoteknologia. 6G-teknologiassa mennään vielä 5G:tä korkeammille taajuuksille, ja aallonpituus lyhenee. Suomi tekee 6G:ssa yhteistyötä Japanin ja Singaporen kanssa.

SA päätti jatkorahoituksesta lippulaivahankkeiden väliarvioinnin yhteydessä, jossa arvioitiin ohjelman ensimmäisessä ja toisessa haussa valittujen lippulaivojen edistyminen ja tulevien vuosien suunnitelmat.

Suomen Akatemia tiedotti asiasta 11.1.

Arvioitujen lippulaivojen toiminta todettiin väliarvioinnissa erinomaiseksi. Niiden toiminta on ollut tähän mennessä erittäin tuloksellista ja tulevaisuuden suunnitelmat ovat lupaavia. Arvioinnin suoritti kansainvälinen arviointipaneeli, joka myös haastatteli lippulaivojen edustajat. Arviointimateriaalina oli alkuperäinen hakemus, raportti kuluneesta kahdesta vuodesta, sidosryhmäselvitys sekä uusi hakemus, jossa pääpaino on tulevien vuosien suunnitelmilla.

Jatkorahoituksen saaneet lippulaivat:

  • 6G - Langattomien verkkoteknologioiden lippulaiva
  • FCAI – Suomen Tekoälykeskus -lippulaiva
  • FinnCERES – Materiaalien biotalouden lippulaiva
  • iCAN - Digitaalisen yksilöllistetyn syöpälääketieteen lippulaiva
  • INVEST – Eriarvoistumisen, interventioiden ja hyvinvointiyhteiskunnan tutkimuksen lippulaiva
  • PREIN – Fotoniikan tutkimuksen ja innovaatioiden lippulaiva

Lippulaivaohjelmaan kuuluu kymmenen osaamiskeskittymää. Suomen Akatemian rahoitus koko lippulaivaohjelmalle on yli 100 miljoonaa euroa. Lippulaivoissa yhdistyvät vahva yhteistyö elinkeinoelämän ja muun yhteiskunnan kanssa. Lippulaivoilla luodaan tulevaisuuden osaamista ja kestäviä ratkaisuja yhteiskunnan haasteisiin sekä edistetään taloudellista kasvua kehittämällä muun muassa uusia liiketoimintamahdollisuuksia.

Lippulaivajaosto on myöntänyt rahoitusta myös Suomi-USA-tutkimusyhteistyöhön lippulaivojen edustamilla aihealueilla. Rahoitusta myönnettiin puoli miljoonaa euroa yhdelle hankkeelle (verkkokalvon sähköisten synapsien plastisuus ja toiminta) Suomen Akatemian ja Yhdysvaltain National Institutes of Healthin yhteishaussa.

JAA

LUETUIMMAT