Aallossa kehitteillä mullistava aurinkokenno
Teknologia 30.01. 08:06

Aallossa kehitteillä mullistava aurinkokenno

Valmistus ei vaadi puhdastiloja ja ne voidaan tehdä mustesuihkutulostimella ja silkkipainatuksella.

30.01.2020
Teksti Esko Lukkari kuvat Adobe Stock

Aalto-yliopiston tutkijat kehittävät Ghufran Hashmin johdolla CARPRINT-hankkeessa tulostettavia aurinkokennoja. Niiden avulla voidaan tehostaa aurinkoenergian hyödyntämistä ja laskea sen talteenoton kustannuksia.

Tulevaisuuden tekijät -ohjelmasta myönnettiin juuri 600 000 euron rahoitus aurinkopaneelien jatkokehittämiseen. Rahoituksen myönsivät yhdessä Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö ja Jane ja Aatos Erkon säätiö.

Aalto-yliopisto tiedotti hankkeesta 13.1.

Kennot voidaan valmistaa mustesuihkutulostimella ja silkkipainatuksella, ja niitä on myös mahdollista kuvioida tarpeiden ja toiveiden mukaan. Uuden teknologian myötä rakennukseen ei enää tarvittaisi erillisiä aurinkopaneelialueita. 

Uusi teknologia mahdollistaa aurinkokennojen painamisen esimerkiksi lasiin. 

Auringonvalosta saadaan maan pinnalle päivässä enemmän energiaa kuin maapallolla kulutetaan koko vuoden aikana. Perinteisten aurinkokennojen valmistaminen on yhä kallista, koska ne sisältävät erittäin puhdasta piitä ja sen käsittely vaatii erityiset puhdastilat, mikä nostaa aurinkopaneelien valmistamisen kustannuksia. 

Laskee kustannuksia

CARPRINT-hankkeessa kehitetään tulostettavia aurinkokennoja, joiden avulla voidaan laskea talteenoton kustannuksia.

“Hankkeessa kehitetään erittäin tehokkaita, edullisia ja kestäviä aurinkokennoja. Niiden valmistuksessa hyödynnetään uutta materiaaliyhdistelmää, hiiltä ja perovskiittia. Näitä aurinkokennoja voidaan integroida erilaisiin rakenteisiin ja laitteisiin, kuten ikkunoihin, lasiseiniin tai parvekekaiteisiin. Aurinkokennot voidaan valmistaa esimerkiksi mustesuihkutulostimen ja silkkipainatuksen avulla. Valmistuksessa ei tarvita puhdastilaa, vaan siihen riittää tavanomainen tuotantolinja”, sanoo tiedotteessa Ghufran Hashmi.

Aurinkokennoihin pystytään luomaan erilaisia kuvioita – tarpeiden ja toiveiden mukaan. Tekniikka vaikuttaa lupaavalta, koska kennot voidaan räätälöidä kuhunkin käyttökohteeseen ja integroida suoraan esimerkiksi rakennuskomponentteihin. Näin ne sulautuvat osaksi rakennuksen arkkitehtuurisia lasipintoja, kuten julkisivuelementtejä tai katoksia. Aurinkokennon integroinnin tuoma lisäkustannus jää myös vähäiseksi.

Aurinkopaneelin prototyyppiä on käytetty hyvin tuloksin laboratoriossa. Entistä tiiviimpi yhteistyö teollisuuden kanssa auttaa kasvattamaan aurinkokennojen tuotannon mittakaavaa niin, että ne saadaan myös kaupalliseen valmistukseen.

Tulevaisuuden tekijät -ohjelmasta myönnettiin juuri 600 000 euron rahoitus aurinkopaneelien jatkokehittämiseen. Rahoituksen myönsivät yhdessä Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö ja Jane ja Aatos Erkon säätiö.

JAA

LUETUIMMAT