Aikolonin pinnoituspuolen puhdastiloissa käytetään suojavarusteita.
Aikolon integroi muovin työstön eri vaihteet
Muovin työstön, pinnoituksen ja merkitsemisen yhdistävää tuotantolinjaa ei ole muualla.
08.12.2021
Teksti Esko Lukkari kuvat Mikko Törmänen
Oululainen Aikolon Oy investoi uudenlaiseen muovienkäsittelyä integroivaan tuotantolinjaan kymmenen miljoonaa euroa. Yhtiön mukaan kyseessä on jopa koko maailmassa ainutlaatuinen tuotantolinja.
Linjan laminointi- ja pinnoituslinjasto ovat jo toiminnassa ja niillä voidaan valmistaa kustomoituja asiakastuotteita. Ensimmäisiä tuotteita on jo valmistettu Suomeen ja muualle Eurooppaan. Linjaston automatisoitu osa valmistuu kevään 2022 aikana.
Business Oulu tiedotti hankkeesta 2.12.
Ainutlaatuinen maailmassa
Uuden huipputeknologisen tuotantolinjansa avulla Aikolon kertoo pystyvänsä tarjoamaan asiakkailleen kaikki muovin työstämiseen, pinnoittamiseen sekä merkintään liittyvät palvelut yhdestä paikasta automatisoidusti. Tiedotteen mukaan vastaavaa tuotantolinjaa ei ole muualla maailmassa.
Tuotantolinja parantaisi merkittävästi lopputuloksen laatua ja kustannustehokkuutta sekä mahdollistaa energiatehokkaammat lasia korvaavat ratkaisut. Lasia puolet keveämmät muovit ja niiden energiatehokkuus koko tuotantoketjussa, pienentävät yhtiön mukaan merkittävästi tuotteiden hiilijalanjälkeä.
Business Oulu tiedotti hankkeesta 2.12
Aikolonin liikevaihto on ennen projektin aloitusta 12 miljoonaa euroa ja henkilömäärä 60.
Aikolon hakee kovaa kasvua maailmalta ja sen tavoitteena on kolminkertaistaa liikevaihto lähivuosina. Tuotantolinjaan tehty kymmenen miljoonan euron investointi on pk-yritykselle mittava ja sen arvioidaan nostavan työpaikkojen määrän noin 80:een.
Kansainvälistä kiinnostusta
”Uusi linjastomme teknologioineen tuo monelle suomalaiselle laitevalmistajalle lisää kilpailukykyä ja teknologista etumatkaa. Palvelut kiinnostavat valmistavaa teollisuutta myös muulla Euroopassa. Meillä on jo nyt auki useampia neuvotteluja kansainvälisten toimijoiden kanssa muun muassa ajoneuvoteollisuudessa ja veneteollisuudessa”, sanoo tiedotteessa yhtiön toimitusjohtaja ja pääomistaja Lasse Hahtonen.
Uuden tuotantolinjan palvelut lanseerataan tuoreen Aikon-brändin alla. Uuden brändin tarkoituksena on erottua Aikolonin muista palveluista ja keskittyä kirkkaisiin muoveihin sekä niiden mahdollistamiin lasia korvaaviin ratkaisuihin.
Laminointi- ja pinnoituslinjasto ovat jo toiminnassa ja niillä voidaan valmistaa kustomoituja asiakastuotteita. Ensimmäisiä tuotteita on jo valmistettu Suomeen ja muualle Eurooppaan. Linjaston automatisoitu osa valmistuu kevään 2022 aikana.
AVAINSANAT
Aikolon Oy