Päämainos
Älyvalaistus tuo jopa 50 prosentin energiansäästön
Teknologia 13.02. 09:35

Älyvalaistus tuo jopa 50 prosentin energiansäästön

VTT kokeili kaupungeissa myös oppivaa kuvantunnistusta ja lisättyä todellisuutta

13.02.2018
Teksti Esko Lukkari kuvat Oulun yliopisto/Lê Anh Huy ja Henrika Pihlajaniemi)

Älyvalaistuksella voidaan saavuttaa jopa yli 50 prosentin energiansäästöt kaupungeissa. VTT:n koordinoimassa SenCity-hankkeessa selvitettiin älykästä valaistusta, ja hankeen tavoitteena on mukautuva, turvallinen ja viihtyisä älykaupunki.

Kuuteen kaupunkiin - Helsinkiin, Lahteen, Ouluun, Raaheen, Saloon ja Tampereelle - rakennettiin erilaisia pilotteja ja tutkittiin palvelujen toteuttamista erityisesti älykkään katuvalaistuksen näkökulmasta.

"Erilaisissa käyttöolosuhteissa osoitettiin yli 50 prosentin energiansäästö ohjaamalla valaistus dynaamisesti matalammalle tasolle sinä aikana, kun tietä ei käytetty", sanoo tiedotteessa hankkeen koordinaattori Eveliina Juntunen VTT:ltä.

"Dynaaminen valaistus koettiin normaalivalaistuksen veroiseksi. Kun käyttäjille myöhemmin kerrottiin saavutetusta energiansäästöstä, heidän positiivinen asenteensa sitä kohtaan voimistui entisestään", sanoo käyttäjätutkimuksesta vastannut Henrika Pihlajaniemi Oulun yliopistosta. "Läsnäoloa ilmaisevien sensorien käytössä erityisesti ajoteillä on Suomessa oltu hyvin varovaisia. Tutkimustuloksen valossa varovaisuus vaikuttaa turhalta", hän sanoo.

Energiansäästön lisäksi älyvalaistus voi toimia myös muun teknologian asennuspaikkana tai tiedon tuottajana. "Pilotointien yhteydessä tarkastelimme mm. oppivan kuvantunnistuksen ja lisätyn todellisuuden hyödyntämistä kaupunkiympäristössä. Uudet teknologiat vastasivat toiminnoiltaan odotuksia, mutta toisaalta ulko-olosuhteiden aiheuttamiin haasteisiinkin törmättiin. Hankkeessa otettiin ensimmäiset askeleet tukiasemien integroimiseksi katuvalaisinpylväiden yhteyteen", Juntunen kertoo.

SenCity-ryhmähanke sai rahoitusta Innovatiiviset kaupungit (INKA) -ohjelmasta osana Älykäs kaupunki ja uudistuva teollisuus -teemaa. Kaupunkien rinnalla omia ratkaisujaan älykaupunkiteemaan kehittivät C2 SmartLight, Elisa, Greenled, Misal, Nokia, Tehomet ja Valopaa. Tutkimuksesta vastasivat Teknologian tutkimuskeskus VTT ja Oulun yliopiston arkkitehtuurin yksikkö.

JAA