Päämainos
Autonomisten rekkojen vallankumous vie vuosikymmeniä
Teknologia 23.05. 11:05

Autonomisten rekkojen vallankumous vie vuosikymmeniä

Alan ammattilaiset uskovat, että teknologia tuo tullessaan myös uusia työpaikkoja.

23.05.2018
Teksti Heli Satuli kuvat Tesla

Keskustelu liikenteen polttoaineista, käyttövoimajärjestelmistä ja tulevaisuuden toimintatavoista kiihtyy ympäri maailman. Yksi keskeisimmistä kysymyksistä kuuluu, onko logistiikkasektori joutumassa "robottien maailmanlopun" uhriksi, kun autonomiset ajoneuvot korvaavat miljoonat kuljettajat. Eräiden arvioiden mukaan pelkästään Yhdysvalloissa neljä miljoonaa kuljettajaa menettää työpaikkansa seuraavien 10 vuoden aikana.

Yhdysvalloissa järjestetyn kansainvälisen Trucking: The First Frontier -paneeliin asiantuntijoiden mukaan tämä tulevaisuudenkuva on täysin mahdollinen. Mutta yhtä mahdollinen on myös skenaario, jossa teknologia helpottaa alan arkea, lisää turvallisuutta ja samalla myös tuo uusia työpaikkoja logistiikka-alalle.

Ensin taklattava kuljettajapula

Panelistit olivat yhtä mieltä siitä, että rahtikuljetusalalla ei lyhyellä aikavälillä ole näköpiirissä suuria autonomisten ajoneuvojen yleistymisestä johtuvia irtisanomisia. Sen sijaan luvassa on valtava pula kuljettajista.

"Kuljettajapula tulee jatkumaan ja pahenee seuraavien kolmen vuoden aikana", totesi Penske Truck Leasingin toimitusjohtaja Paul Rosa Trucks-medialle.

Alan toimijat näkevät autonomiset ajoneuvot avaimena kuljettajapulan ratkaisemiseen. On epätodennäköistä, että uudella teknologialla olisi lyhyellä aikavälillä vaikutusta työsuhteisiin, kun otetaan huomioon nykyinen työvoimapula ja se, että menee useita vuosia, ennen kuin autonomiset ajoneuvot ovat valtavirtaa.

"Ennen kuin rekoissa on täydet autopilotit, joilla voi ajaa kaikilla moottoriteillä, meidän on vielä lisättävä kuljettajien määrää vähintään kaksi tai kolme vuosikymmentä", uskoo Rosa.

Myös tutkijoiden mukaan täysin autonomiset robottiajoneuvot ovat todellisuutta vasta 20-30 vuoden kuluttua.

Työntekijöillä ristiriitaiset ajatukset

Vaikka itsenäiset kuorma-autot eivät täytä teitä lähivuosina, uhkakuvat pelottavat alan työntekijöitä.

"Jokainen alan työntekijä pohtii, että joku suunnittelee parhaillaan sovellusta tai työkalua, jolla hänet voidaan korvata", toteaa alan yhdysvaltalaista työntekijäliittoa edustava Doug Bloch.

Aiemmin kuljetusalan tehtävät koettiin keskiluokkaisena työnä, mutta nykyinen liiketoiminta ja sääntely-ympäristö ovat kaataneet Blochin mukaan kuljettajien uranäkymät. Mutta hänkin uskoo, että uudet liikenne- ja logistiikkateknologiat voivat luoda uusia työpaikkoja. Blochin mukaan ammattiliittojen nuoremmat jäsenet ovat huolissaan tulevaisuudesta, mutta samalla suhtautuvat teknologiaan avoimesti.

"He ovat samaan aikaan ahdistuneita ja kiinnostuneita siitä, miten tämä teknologia voisi parantaa työnkuvaa, tehdä alasta turvallisemman ja lisätä heidän ansiotasoa", Bloch sanoi.

JAA