Päämainos

FimusKrfat kehitti sijoitettavan biokaasulaitoksen

Ensimmäinen biokaasulaitos tulee Lahteen Kauppakeskus Kriston jätteidenkeräysalueelle.

21.06.2022
Teksti Esko Lukkari

Lahdessa toimiva FimusKraft on kehittänyt modulaarisen konttiin sijoitettavan biokaasulaitoksen. Biokaasulaitos on toistaiseksi vasta paperilla ja prototyyppinä.

Yhtiö neuvottelee silti jo usean miljoonan euron kaupoista ympäri maailmaa. Yrityksen potentiaalisia asiakkaita ovat muun muassa eläinten kasvattajat, jätevedenpuhdistuslaitokset, teurastamot, elintarviketeollisuus, sellutehtaat sekä hedelmien ja vihannesten kasvattajat.

BusinessLahti tiedotti innovaatiosta 15.6.

Ensimmäinen biokaasulaitos on tulossa Lahteen, Kauppakeskus Karisman jätteidenkeräysalueelle.

"Biojätteet syötetään sisään konttiin, jonka toisessa päässä ovat latauspistokkeet sähköautoille. Ihmiset näkevät konkreettisesti biokaasulaitoksen toiminnan ja hyödyn. Sähkön lisäksi laitoksessa voi jalostaa biomassasta lannoitetta maatalouden tai puutarhojen tarpeisiin", sanoo tiedotteessa yhtiön toimitusjohtaja Ahti Koivunen.

Liikeidea syntyi Intian matkalla

FimusKraftin liikeidea syntyi muutama vuosi sitten Intiassa, jossa Koivunen ja toinen yhtiön perustajista Mikael Seppälä olivat työmatkalla.

”Näimme, miten julkisista käymälöistä ihan kirjaimellisesti lapioitiin paskaa jokeen. Samaan aikaa maassa on valtava pula sähköstä ja maatalouden lannoitteista”, Koivunen sanoo.

Biokaasulaitoksia on Intiassakin, mutta Koivusen mukaan ne eivät sellaisenaan sovellu paikallisten tarpeisiin.

”Lisäksi niitä voi tehdä paremmin. Meidän ratkaisumme tuottaa enemmän biokaasua ja pienemmällä investoinnilla kuin mikään muu. EU:n konsultit totesivat ratkaisumme olevan Euroopan paras. Me uskomme, että se paras koko maailmassa”, Koivunen hehkuttaa.

Koivunen ja Seppälä uskovat, että heidän kehittämänsä biokaasulaitos on merkittävä ratkaisu globaaliin jäte- ja energiaongelmaan. Siellä missä on ihmisiä, eläimiä, maataloutta ja teollisuutta syntyy runsaasti biojätettä, jonka FimusKraftin kehittämä ratkaisu valjastaa hyötykäyttöön.

Ratkaisu globaaliin jäteongelmaan?

Myös kaupungit tarvitsevat biokaasulaitoksia, sillä vuoden 2022 heinäkuusta alkaen biojätteen erilliskeräysvelvoite astuu voimaan taajamien rivi- ja kerrostaloissa, joissa on vähintään viisi huoneistoa. Omakotitaloasukkaita erilliskeräysvelvoite koskee vuodesta 2024 alkaen.

FimusKraftin biokaasulaitos sai EU:lta viime vuonna Seal of Excellence -laatumerkin sekä 5,9 miljoonan euron tuen biokaasulaitoksen tuotekehitykseen ja kaupallistamiseen. Sen turvin yritys siirsi konttorinsa Vaasasta Lahteen ja palkkasi kaksi uutta työntekijää.

”Lisärekrytointeja tehdään tarpeen mukaan, kunhan myynti saadaan ensin vauhtiin. Tuotteen ”äly” on jo olemassa ja laitoksen kokoonpanossa hyödynnämme paikallista konepajaa”, biokaasulaitosten myynnistä vastaava Mikael Seppälä sanoo.

AVAINSANAT

FimusKrfat

JAA

LUETUIMMAT